Kennedy Nwangangalle kauden avausmaali

29.4.2016

Inter joutui tunnustamaan RoPS:n paremmakseen 1-2(1-1) torstaina Veritas Stadionilla pelatussa Veikkausliigaottelussa. Interin ainoan maalin ottelussa teki ensimmäistä kertaa tällä kaudella Interin aloituskokoonpanossa Veikkausliigassa pelannut Kennedy Nwanganga.

Nigerialaispelaajan maali oli komeaa katseltavaa. Harhautussarjan jälkeen tarkka laukaus ohi tilanteessa vähän väärin sijoittuneen RoPS-vahti Ricardon, toi Interin ottelussa tasoihin avausjakson lopulla.

– Olimme tappiolla siinä vaiheessa, joten pyrkimyksemme oli saada maali aikaiseksi mahdollisimman nopeasti. Sain pallon 16-alueella ja muutaman harhautuksen jälkeen oli laukaisupaikassa, mistä sain tehtyä lopulta maalin, kuvaili Kennedy kauden avausmaaliaan.

Kauden avausmaali ei Kennedya lopulta lämmittänyt Interin hävittyä ottelun. Toisen jakson pelaaminen oli hänen mukaansa RoPS-maalista huolimatta ihan hyvin Interin hanskassa.

– Hallitsimme toista jaksoa ja pelasimme mielestäni ihan hyvin, mutta päästimme RoPS:n maalin todella helposti. Sen myötä hävisimme lopulta ottelun, mikä luonnollisesti harmittaa. Kunnia kuuluu kuitenkin myös RoPS:lle heidän voitostaan, myönsi Kennedy rehellisesti pelin jälkeen.