Katsojainfo 28.6. pelattavaan Inter-Lahti -otteluun

 

FC Inter selvitti jännittävän trillerin päätteeksi tiensä jatkoon Suomen Cupissa, kun KuPS kaatui Veritas Stadionilla keskiviikkona vasta rankkarikisan jälkeen.

Välieräottelu FC Inter – FC Lahti pelataan niin ikään Veritas Stadionilla heti tämän viikon sunnuntaina 28.6. klo 16.00 alkaen.

Korkein sallittu henkilömäärä ottelussa on 500 perustuen Aluehallintoviraston koronavirustilanteen takia tekemään päätökseen, joka on voimassa kesäkuun loppuun asti. Lisäksi ottelutapahtumassa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. (Katso ohjeet täältä) FC Inter on varautunut tilanteeseen omilla toimillaan, jotta ottelutapahtuma tulee olemaan turvallinen kaikille siihen osallistuville.

 

LIPUNMYYNTI JA SISÄÄNKÄYNTI

Otteluun myydään korkeintaan 450 pääsylippua. Stadionin lipunmyyntipiste ei ole auki ottelupäivänä, vaan jokaisen otteluun saapuvan tulee ostaa lippu ennakkoon tiketti.fi -sivuston kautta, tai esimerkiksi Tiketin palvelupisteeltä. Toistaiseksi lipunmyynti on auki kohdistetusti ainoastaan Interin kausikorttilaisille. Kausikortin hankkineille lähetetään sähköpostitse ohjeet lipun hankkimiseksi.

Rajatun katsojamäärän takia jokaisella katsojalla tulee olla pääsylippu. Kausi- tai seurakorteilla, Palloliiton kultakortilla, UEFA PRO -kortilla tai erotuomarikortilla ei pääse katsomaan ottelua. Myytävät istumapaikat on numeroitu ja ne on valikoitu reiluja turvavälejä noudattaen. Saman perheen tai ruokakunnan jäsenten on sallittua istua vierekkäin, jos 1-2 metrin turvaväli muihin on mahdollista säilyttää.

Ottelussa on käytössä ainoastaan pääkatsomo, johon sisäänkäynti on Blomberginaukion puolelta. Portit aukeavat klo 15.00 ja niissä on turvatarkastus. Pyydämme kaikkia katsojia saapumaan lippu- ja turvatarkastukseen noudattaen riittävää turvaväliä (1-2 metriä) sekä saapumaan ajoissa paikalle.

Pääkatsomon 2. kerroksen sisätilat on jaettu kahteen osaan, joten otteluun saapuvia pyydetään valitsemaan oikea sisäänkäynti katsomonosaan perustuen. A-, B- ja C-lohkoihin kulku on taaemmista ovista ja D-, E- ja F-lohkoihin portteja lähempänä olevista ovista.

Yleisön poistuminen stadionilta porrastetaan tarvittaessa kuulutusohjeilla. Poistuminen tapahtuu sekä Blomberginaukion että Uudenmaankadun päästä.

 

PALVELUT

Pääkatsomon 2. kerroksen kioskit katsomon molemmilla puolilla ovat ottelussa auki, mutta tavallista suppeammalla valikoimalla. Lisäksi 2. kerroksen ulkotasanteella on makkaramyynti sekä terassi, jossa on anniskeluoikeudet. Myös 3. kerroksen Derby-pub palvelee koko ottelutapahtuman ajan. Käynti Derby-pubiin tapahtuu katsomon kautta. Myyntipisteillä suositellaan korttimaksua.

WC-tilat pääkatsomon 2. kerroksen molemmissa päissä ovat käytössä. Lisäksi 2. kerrokseen on lisätty käsidesipisteitä käsihygieniasta huolehtimisen helpottamiseksi. Pääkatsomon 3. kerros on ottelussa suljettu kokonaan eikä ottelussa ole käytössä anniskelualueita tai -katsomoa.

Lisäksi Kupittaanpuistossa päätykatsomon ja pääkatsomon kulmassa oleva Junior Café on auki ottelutapahtuman ajan anniskeluoikeuksilla.

 

ESTEET OTTELUUN SAAPUMISELLE JA SUOSITUKSIA

OKM:n ja THL:n ohjeen mukaisesti yleisötilaisuuteen ei saa tulla koronavirusoireisena tai jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Riskiryhmään kuuluvien osalta osallistumista ei suositella.

Tapahtuman katsojamäärän rajauksen tarkoituksena on välttää tarpeettomia fyysisiä kontakteja. Suositeltu 1-2 metrin turvaväli on syytä säilyttää katsomossa ja mahdollisissa jonotustilanteissa esimerkiksi otteluun tullessa ja sieltä poistuttaessa tai WC-tiloihin tai myyntipisteelle jonottaessa. Tarvittaessa järjestyksenvalvojamme auttavat turvavälien noudattamisessa.

 

MEDIAN EDUSTAJILLE

Rajoitetun henkilömäärän takia otteluun on pakollinen ennakkoakkreditointi ja median edustajia valitaan rajoitetusti. Stadionin lehdistötila ei ole ottelussa käytössä. Akkreditointipyynnöt otteluun su 28.6. klo 12.00 mennessä täältä.

 

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit