Kalle Kauppi pitkään sivussa

16.1.2017

Kalle Kaupin harjoituskausi ei alkanut ihan miehen toiveiden mukaan. Jo viime kauden lopussa miestä kiusannut nilkkavamma vaati lopulta leikkaushoitoa. Viime viikon perjantaina suoritettu leikkaus pitää miehen sivussa tositoimista maaliskuun loppuun asti.

Miehen omien sanojen mukaan leikkaus onnistui hyvin.

– Leikkaus onnistui hyvin, ei mitään valittamista. Kiitos tästä Terveystalon osaavalle henkilökunnalle, totesi Kauppi.

Kauppi ei ole tietysti mielissään pitkästä poissaolosta, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että jalka on hyvä saada kuntoon.

– Eihän tämä pre-season lähtenyt omalta osalta käyntiin yhtään sillä tavalla, miten olisin halunnut. Pitkä kuntoutusjakso syö tietysti miestä, mutta hyvä asia on, että jalka tulee nyt kuntoon. Kuntoutusjakso alkaa heti ja nyt tehdään kaikki mahdollinen, että kuntoutuminen etenee vauhdilla, sanoo Kauppi.