Huhtikuun vapaaehtoinen: Sara Gambier

FC Interin kuukauden vapaaehtoisten palkitsemiskampanjan huhtikuun palkittu on B3-joukkueen joukkueenjohtaja Sara Gambier.

Kuka olet ja milloin liityit mukaan seuran toimintaan?
– Nimeni on Sara Gambier ja liityin mukaan toimintaan noin kaksi vuotta sitten, ensin Inter Cupin vastuutehtävissä ja sen jälkeen joukkueenjohtajana. Vanhemman roolissa olen kuitenkin seurannut toimintaa jo useamman vuoden kun kaksi pojistani pelaa seuran riveissä.

Miksi päätit lähteä mukaan seuran vapaaehtoiseksi?
– Se on mainio tapa osallistua oman lapsen harrastustoimintaan, ja tehdä sen rinnalla jotain hyvää laajemmallekin joukolle.

Mikä ja millainen on roolisi seuran vapaaehtoistoimijana?
– Toimin tällä hetkellä B3:n joukkueenjohtajana. Se tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden vuorovaikuttaa laajalla rintamalla seuran, vanhempien, muiden toimihenkilöiden ja pelaajien kanssa sekä muiden seurojen vastaavien vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Pyrin tukemaan valmennusta sellaisissa käytännön asioissa, joita pystyy hoitamaan kentän ulkopuolella. Roolin voi muodostaa tekijänsä näköiseksi, ja se tarjoaa hyvän näköalapaikan muihin toimintoihin kentän ympärillä.

Mikä vapaaehtoistyössä tai sinun roolissasi vapaaehtoisena on mielenkiintoisinta ja palkitsevinta?
– Nautin kaikesta yhteistyöstä eri ihmisten ja sidosryhmien kanssa. Palkitsevinta on kuitenkin nähdä kentällä kehittyviä pelaajia ja heidän onnistumisensa yksilöinä ja joukkueena. Poikien juttuja pääsee seuraamaan läheltä ja koen sen olevan etuoikeus. Meillä on joukkueessa myös hyvin sitoutuneita muita toimihenkilöitä, ja yhteinen tekemisen ilo tuottaa myös hyvän mielen.

Minkä koet vapaaehtoistyössä haasteellisimmaksi?
– Olen tällä hetkellä erityisen kiitollinen aktiivisesta valmennus- ja toimihenkilöporukasta, koska usein vapaaehtoisten määrä laskee, kun lapset kasvaa, mutta toistaiseksi se ei ole meidän joukkueen kohdalla toteutunut.

Haluatko kertoa, mikä juuri sinun seurassasi on parasta?
– Positiivinen seurayhteisö ja erinomaiset puitteet harjoittelulle.

Mikä sinun oma suosikkijoukkueesi on?
– Tähän täytyy varmaan tässä kohtaa vastata Bayer Leverkusen

Mitä terveisiä haluaisit lähettää seuran jäsenille ja/ tai muille vapaaehtoisille?
– Pidetään kiinni hyvästä yhteistyöstä, ja jatketaan tärkeää työtä nuorten hyvinvoinnin eteen!

“Hän on todella hyvä järjestämään kaikki ottelut ja tapahtumat. Lisäksi Nimenhuuto pysyy ajan tasalla hänen toimestaan. Sara on fiksu, ahkera ja valmis auttamaan muita.”
“Sara huomioi aina ystävällisesti ja auttavaisesti kaikkia, ja hoitaa työnsä perusteellisesti”
-kiittelivät Saraa äänestäneet.

Lämpimät kiitokset Saralle korvaamattoman tärkeästä työstäsi koko seuran puolesta!

Kuukauden vapaaehtoiset palkitaan M&M Kuntotalon lahjakortilla ja tuotepalkinnolla.

Sivu päivitetty 26.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit