Jukka Lehtovaaran huipputorjunta toi Interille pisteen Ahvenanmaalta

22.9.2016

Maalivahti Jukka Lehtovaara oli Interin tasapelipisteen takuumies keskiviikkona Maarianhaminassa. Varsinkin pelin lopussa Robin Sidin laukauksen jälkeen nähty lähitorjunta oli upeaa katsottavaa.

– Pyrin siinä pääsemään mahdollisimman isona hänen eteen. Lopulta laukaus osui keskivartalooni ja meni siitä kulmaksi, kertasi Lehtovaara game-severiaan.

Vaikka Lehtovaaran loppuhetken super-torjunta takasikin Interille tasapelipisteen, ei tulos miellyttänyt Inter-vahtia.

– Haettiin kolmea pistettä ja saatiin yksi. Tulos ei tyydytä, sillä enemmänkin oli tarjolla. Hukkasimme toisella jaksolla monta hyvää paikkaa myös, näki Lehtovaara.

Inter oli ottelussa varsinkin ensimmäisellä jaksolla dominoivampi joukkue. Toisella jaksolla IFK pääsi peliin mukaan suoraviivaisella pelaamisella.

– IFK pelasi aika suoraviivaisesti tapansa mukaan. Mielestäni olimme pelillisesti heitä edellä ja ehkä sitä kautta olisimme mielestäni ansainneet tästä pelistä voiton, pohti Lehtovaara.

Interin taistelu sarjapaikasta jatkuu. Lehtovaaran mukaan tasapelit pitää pystyä kääntämään nyt viimeistään voitoksi.

– Tasapeleillä ei pääse pitkälle. Meidän pitää vain tehdä asiat huolellisemmin ja kääntää tasaiset ottelut voitoiksi. Laatua tässä ryhmässä on ja näillä peliesityksillä sen pitäisi olla mahdollista, päätti Lehtovaara.