Jukka Lehtovaara: Tasapeli oli minimitavoite Tampereella

Inter pelasi lauantaina Tampereella kolmannen peräkkäisen maalittoman tasapelin. Tällä kertaa Inter taisteli tasurin Ilveksen vieraana. Interin maalilla pelannut Jukka Lehtovaara oli periaatteessa täysin tyytyväinen pisteeseen.

– Vaikka jokaista ottelua yritetään voittaa, niin vieraissa tasapeli on minimisaavutus. Tänään saimme sen ja siihen pitää olla myös tyytyväinen, sanoi Lehtovaara ottelun jälkeen.

Lehtovaaran mukaan Interin saumat ottelussa olivat ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla Ilves taas sei Interin siltaan.

– Ensimmäisellä jaksolla tuntui, että olisimme voineet ehkä maalin saadakin, mutta toisella vastaavasti oli hyökkäyssuuntaan vaikeampaa. Ilves pääsi pelaamaan meidän muodon sisällä keskialueella ja se tuotti meille vaikeuksia, näki Lehtovaara.

Inter pelasi Ilves-ottelussa ensimmäistä kertaa uuden päävalmentajansa Shefki Kuqin alaisuudessa. Lehtovaaran mukaan muutoksia pelaamisessa ei ollut paljoa.

– Joihinkin pieniin asioihin puututtiin, mutta mitään isoja asioita ei näin lyhyessä ajassa ehdi muuttaa. Meillä on kuitenkin hyvä ryhmä pelaajia ja nyt yritämme saada koko joukkueen pelaamisen toiminaan jokaisen kohdalta paremmin. Meidän tasomme on paljon nykyistä sarjasijoitusta parempi, totesi Lehtovaara.

Sivu päivitetty 07.08.2016

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit