José Riveiro jatkaa Interin päävalmentajana myös kaudella 2021

(Kuva: Tero Wester)

FC Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään toimivat apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Viime kaudella seurassa aloittanut 43-vuotias José Riveiro johdatti heti ensimmäisellä kaudellaan Interin seitsemän vuoden tauon jälkeen takaisin Veikkausliigan mitalikolmikkoon hopeasijalle päättyneellä kaudella. Interin tekninen johtaja Vesa Mäki on iloinen pitkien jatkoneuvottelujen vihdoin ratkettua.

– Interin edustusjoukkue on Riveiron johdolla noussut sille tasolle, jota me olemme pitkään tavoitelleet. Hänen valinnassaan aikanaan yksi tärkeimmistä asioista oli, että kentällä peli saadaan jälleen näyttämään siltä, miltä sen Interissä kuuluu näyttää. Tilanne on samalla tuonut kaivattua vakautta ja sitä kautta suunnitelmallisuutta edustusjoukkueen toimintaan, Mäki kertoo.

Espanjan Vigosta kotoisin oleva Riveiro on valmentanut Suomessa vuodesta 2014 lähtien liigatasolla Hongan, PK-35:n ja HJK:n organisaatioissa. Interissä hän kokee saavuttaneensa asetettuja tavoitteita, mutta ei aio tyytyä siihen.

– Minulle tärkeää jatkosopimuksen tekemisessä oli, että koen olevani projektille edelleen hyödyksi ja että viihdyn työssäni. Samalla uskon, että pystymme seuran kanssa edelleen ottamaan askeleita edustusjoukkueen toiminnan kehittämisessä, Riveiro kiteyttää.

Valmennustiimi myös kasvaa ensi kaudelle Erol Atesin keskittyessä pääosin edustusjoukkueen valmennukseen. Almenaran ja Bellverin jatkosopimuksia kommentoidessaan Riveiro korostaa tiimityön merkitystä jalkapallovalmennuksessa.

– En ollut ennen Interiä valmentanut heidän kanssaan, mutta heillä on iso rooli täällä tapahtuvissa hyvissä asioissa. On tärkeää, että saamme jatkaa yhdessä, sillä olemme koko edustusjoukkueen taustaryhmän kanssa saaneet luotua hyvän ilmapiirin täällä työskentelylle, Riveiro korostaa.

Seura ja Riveiro ovat yhdessä suunnitelleet edustusjoukkueen kehittämistä myös pidemmällä aikavälillä. Taustaryhmällä on Riveiron tärkeää ymmärtää heidän merkityksensä Interissä.

– Olemme kaikki täällä auttamassa pelaajia suoriutumaan kentällä paremmin. Toimimme sillä mentaliteetilla, että meidän lähtömme jälkeenkin joukkueen toimintaan jäisi pysyvä jälki meidän ajastamme, esimerkiksi seurassa pysyvän harjoittelukulttuurin muodossa, espanjalaisvalmentaja miettii.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit