Joel Laitinen harjoittelemaan FC Interin edustusjoukkueeseen


PEPO Lappeenrannan kapteeni Joel Laitinen harjoittelee loppukauden FC Interin edustusjoukkueen mukana. Laitinen pelaa kuitenkin PEPO:n mukana jäljellä olevissa Kakkosen otteluissa, ellei vielä tulevassa kuun vaihteessa toisin sovita.

Nuori keskuspuolustaja on ehtinyt urallaan paljon. 18-vuotiaalla Laitisella on takanaan jo 13 nuorten maaottelua sekä 31 ottelua kahdessa Kakkosen kaudessa. Laitinen ei ole uusi tuttavuus myöskään Interille.

– Olemme seuranneet Joelin kehitystä jo useamman vuoden ajan. Hän harjoitteli ensimmäisen kerran B-junioreidemme kanssa jo kaksi vuotta sitten ja viime talvena hän harjoitteli viikon liigajoukkueemme mukana, FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kertoo.

Pidempi harjoitusjakso yhdessä Interin edustusjoukkueen kanssa antaa sekä Laitiselle että Interille tilaisuuden pohtia tulevaisuutta.

– Nyt “Jollu” harjoittelee liigajoukkueemme kanssa marraskuun loppuun saakka. Näin hänelle saadaan taas haastavampi ympäristö kehittyä. Pidempi ajanjakso antaa hänelle myös paremmin aikaa tottua liigajoukkueen harjoitusten tempoon. Me puolestaan saamme tilaisuuden nähdä hänet paremmin Interin ympäristössä seuraavaa kautta ajatellen, Mäki päättää.

FC Interin edustusjoukkueen mukana harjoittelevat säännöllisesti myös Interin akatemiapelaajat Roope Kantola, Jan Heinonen, Mohammed Al Bermanei ja Emil Peltonen.

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit