Interistä kaksi pelaajaa Tähtitarhassa

9.11.2016

U15-ikäluokan Tähtitarhatapahtuma järjestetään Eerikkilässä tällä viikolla. Tähtitarha on perinteisesti ollut tietynlainen lähtölaukaus ikäluokan maajoukkuetoiminnalle, vaikka varsinaisesta maajoukkuetapahtumasta ei olekaan kyse.

– Tähtitarha on upea perinteikäs tapahtuma, edessä on taas yksi vuoden kohokohdista sekä pelaajille että meille valmentajille. Valmennustiimiin Eerikkilässä kuuluvat ainakin Palloliiton kaikki aluevalmentajat, maalivahtivalmentaja, videoanalyytikko, kaksi fysioterapeuttia ja kaksi huoltajaa, aluevalmentaja Erkka V. Lehtola kertoo Palloliiton nettisivuilla.

Tapahtuma tarjoaa todellisen rautaisannoksen jalkapalloa kentällä ja sen ulkopuolella.

– Neljän leiripäivän aikana treenataan, pelataan ja opiskellaan peliä ja urheilijaksi kasvamista. Rankka, mutta taatusti antoisa tapahtuma kaikille, Lehtola uskoo.

Samalla Lehtola kuitenkin painottaa, että Tähtitarha ei sinällään ole vielä itseisarvo. Mukaan on valittu ryhmä pelaajia, mutta tulevien vuosien maajoukkuetapahtumiin ovet ovat avoinna kaikille.

– Tähtitarha on tärkeä osa poikien maajoukkuetoimintaan johtavaa polkua, mutta isossa kuvassa silti vain yksi tapahtuma muiden joukossa. Sekä Tähtitarhaan kutsuttujen että tällä kertaa ilman kutsua jääneiden pelaajien tulee muistaa, että kirkkaimmat palkinnot jaetaan vasta vuosien kuluttua, muistuttaa Lehtola.

Interin tämän ikäkuokan (2002-syntyneet) pelaajista kutsun Tähtitarhaan saivat keskikenttäpelaaja Roope Kantola ja laituri Jason Madingu Molanga.

(Lähde: www.palloliitto.fi)