Interin valmennusryhmä lopullisessa muodossa

16.1.2017

Interin uusi valmennusjohto on urakoinut joukkueen kanssa harjoituskentällä viikon ajan. Viime kauteen verrattuna Interin valmennusjohdossa on tapahtunut joitakin muutoksia. Päävalmentaja Shefki Kuqi on saanut apuvalmentajakseen italialaisen Fabrizio Piccaretan. Vime kauden tapaan joukkueen taustoissa vaikuttaa myös John Allen sekä maalivahtivalmentajana ja joukkueenjohtajana jatkava Jani Meriläinen.

Ensimmäisen täyden kauden Interin päävalmentajana aloittava Kuqi on tyytyväinen kauden 2017 valmennusryhmään.

– Meillä on laadukas valmennusryhmä, josta löytyy todella paljon osaamista. Pyrimme organisoimaan tehtävät ja roolit niin hyvin, että saamme jokaisesta ryhmän jäsenestä parhaan osaamisen irti joukkueen hyväksi. Ensimmäinen viikko sujui jo hyvin, toteaa Kuqi.

Samoilla linjoilla Inter-luotsin kanssa on myös teknisenä johtajana vuoden vaihteessa aloittanut Vesa Mäki.

– Meillä on hyvä ”staffi” kasassa nyt. Meillä on osaamista Veikkausliigan ja myös Euroopan huipulta. Se näkyi ensimmäisen viikon harjoituksissa, hehkuttaa Mäki.

Täysin uusina henkilönä valmennusjohtoon liittyi italialainen Piccareta, joka on aiemmin työskennellyt mm. Valioliigaseura Sunderlandin valmennusryhmässä. Vasta vajaan viikon Turussa olleeseen Piccaretaan Inter on seurana tehnyt jo vaikutuksen.

– En ole ollut täällä vielä pitkään, mutta olen saanut jo hyvän kuvan seurasta, kehuu Piccareta.

Interin yksi ongelma viime kaudella oli suuri päästettyjen maalien määrä. Tuota tilastoa Piccareta lähtee työstämään muun valmennusjohdon kanssa paremmaksi.

– Minun päätehtäväni on puolustuspelaamisen organisointi. Ei siksi, että olen italialainen ja olemme siitä ehkä kuuluisia, vaan siitä että taustani tukee tätä myös. Kävimme jo ensimmäisellä treeniviikolla paljon puolustamisen perusasiota läpi, valottaa Piccareta.