Interin perhe- ja eskarifutis käynnistyi riemukkaissa tunnelmissa


Lauantaiaamu Interissä alkoi erityisen riemukkaissa tunnelmissa, kun aurinkoiselle Kupittaa 2-kentälle kirmasi yhteensä toista sataa lasta ja heidän vanhempaansa – sekä maskottina mukana häärinyt Mehukatti. Nyt ensimmäistä kertaa seurassa järjestettyjen perhe- ja eskarifutistapahtumien myötä Inter-perheen nuorimmat jäsenet ovat vasta 2018 syntyneitä futarin alkuja.

Perhefutikseen osallistuu 2-5 -vuotiaat lapset yhdessä oman aikuisen kanssa. Eskarifutis taas on tarkoitettu 6-7 -vuotiaille tytöille ja pojille. Pienimpien lasten jalkapallotoiminnalle oli seurassa selvä tarve ja kysyntä.

– Nyt mukaan mahtui liki 60 lasta ja heidän vanhempaansa. Kaikkia halukkaita emme valitettavasti voineet ottaa mukaan, mutta tarkoitus on järjestää Interin perhe- ja eskarifutiksia myös jatkossa, kertoo tapahtumien taustalla asiat koordinoinut junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Perhefutiksen idea on järjestää pienille lapsille leikinomaista toimintaa yhdessä aikuisen kanssa. Lapsilta ei vaadita aiempaa kokemusta jalkapallosta. Toiminnan sovittamiseksi lasten ikä- ja kehitystason mukaan lapset jaettiin noin kymmenen lapsen pienryhmiin. Leikit ja harjoitteet tapahtuivat omilla rasteillaan, joissa jokaisessa oli kaksi koulutettua ohjaajaa.

– Eri-ikäisten lasten tarpeisiin vastaaminen vaatii ennakkosuunnittelua ja ohjaajilta heittäytymistä sekä pelisilmää. Mielestäni ohjaajamme onnistuivat tässä oikein hyvin. Iso kiitos myös mukana olleille vanhemmille yhteistyöstä, iloitsee kenttätoiminnasta vastaava vastuuvalmentaja Doan Mirel.

Siirtyminen leikinomaisemmasta perhefutiksesta hieman tavoitteellisempaan eskarifutikseen – tai päinvastoin – onnistuu joustavasti, koska molemmat toiminnat tapahtuvat samalla kentällä.

– Perhefutis toimii eräänlaisena käyntikorttina uusille perheille Interiin. Siksi halusimme tehdä tämän mahdollisimman hyvin. Heti ensimmäisen kerran jälkeen keräsimmekin palautetta vanhemmilta siitä, missä voisimme toimintaamme parantaa. Palaute oli ihanan positiivista! Pienillä muutoksilla pystymme jatkossa vielä parempaan, Eveliina Hulkkonen lupaa.

Ensimmäisen perhe- ja eskarifutistapahtuman avannut seuran tekninen johtaja Vesa Mäki iloitsi avaussanoissaan siitä, että perhe- ja eskarifutiksen myötä Inter pystyy tarjoamaan futispolun ihan pienistä aina aikuisikään asti.

– Ja kuka tietää, ehkä 20 vuoden päästä jotkut teistä saattavat nauttia pelaamisesta omalla kotistadionillamme, Mäki muistutti uusia Inter-perheen jäseniä.

Poimintoja ensimmäisen kerran palautekyselystä:

”Ihailen suuresti, että tavoitteellisen edustus- ja junioritoiminnan alle on saatu tällaista toimintaa, jonka tarkoitus on enemmän yhteiskuntavastuullinen, kuin tuloksellinen. Parhain palautteenantajakunta on sen ikäistä, että he oppivat kirjoittamaan vasta muutaman vuoden päästä, mutta ainakin meidän pikkumies soitti oitis isovanhemmilleen ja valisti muuta perhettään, että mitä kaikkea perhefutiksessa tehtiin. Suurkiitokset Interin porukalle siis, eli olette 30-vuotisen historianne aikana järjestäneet elämyksiä meidän perheellemme jo kolmessa polvessa. t. anonyymi tyytyväinen isä”

”Pienryhmäjaot olivat sopivan kokoisia ja erilaiset tehtävät hyviä monella tapaa. Ohjaajien toiminta oli rentoa ja “ammattimaista”. Risuja ei osaa kyllä antaa… Niitä en keksi.”      

”Kiitos meidän koko perheen puolesta. Tää taitaa olla meidän juttu :)”

”Kaikessa tuli se olo, että suunnittelua oli tehty huolella! Ja saitte hienosti sitoutettua meidät Interiläisiksi, tunnelma oli hieno ja toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi.”

 

Perhe- ja eskarifutisharjoituksia järjestetään yhteensä kymmenenä lauantaiaamuna klo 9–10 Kupittaa 2 -tekonurmikentällä aina 17.10. asti (pois lukien 22.8. ja 3.10.). Harjoitteista vastaavat Interin koulutetut valmentajat.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.Ilves-Kissat31025 - 11-63
9.FC Honka20113 - 4-11
10.VJS20023 - 5-20
11.SexyPöxyt20022 - 5-30

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit