Interin kotiotteluihin yli 4000 juniorikutsua

 

Interin kotiotteluissa nähdään myös tulevalla kaudella tuhansia nuoria jalkapalloilijoita alueen muista seuroista.

FC Interin omat noin 500 junioria perheineen kannustavat ahkerasti edustusjoukkuetta. Heidän lisäkseen seuran kotiotteluihin kutsutaan alueen muiden jalkapalloseurojen junioreita perheineen. Tarkoituksena on tarjota Veikkausliigatason ottelutapahtumien elämyksiä ja esikuvia myös niille jalkapalloilijoille, joiden oma seura ei pelaa kyseisiä otteluita.

Interin vapaaehtoisvoimin toimiva juniorikutsutiimi sai alkunsa jo vuonna 2016 ja on kasvanut valtavin harppauksin. Vuosi 2019 oli myös juniorikutsujen kannalta ennätyksellinen. Interin kotiotteluissa sinimustia lippuja liehutti yli 4000 alueen muiden seurojen lasta ja nuorta perheineen. Kannustajia saapui 34 seurasta, joista kaukaisimmat Raumalta ja Eurasta.

Juniorikutsutiimi jatkaa toimintaansa myös kaudella 2020. Kutsuttavien seurojen määrä tulee pysymään samassa kokoluokassa, mutta toimintaa laajennetaan muilla tavoilla. Tänä vuonna mm. yhteistyötä alueen koulujen kanssa tiivistetään entisestään.

Juniorikutsutiimin toiminta nojaa Tuomas Välimäen, Severi Paajasen, Jussi Käkösen ja Petteri Strömmerin vapaaehtoiseen panokseen.

–  Kaikki meistä rakastavat jalkapalloa ja haluavat seuran kehittyvän. Tämä työmäärä on kuitenkin aika pientä verrattuna esimerkiksi seuran juniorivalmentajien tekemään työhön – he ovat todellisia arjen sankareita. Täällä on niin monta, jotka tekevät vielä enemmän, ettei tämä tunnu paljolta, Tuomas Välimäki kertoo vaatimattomasti.

Poltteleeko mielessäsi idea juniorikutsutoiminnan kehittämiseksi? Juniorikutsutiimimme kuulee aina mielellään uusia ideoita ja ottaa mukaan toimintaansa kehittäjiä! Lisätietoja juniorikutsutiimistä antaa:

Tuomas Välimäki
tuomas.valimaki@fcinter.fi

Kiitos Tuomas, Severi, Jussi ja Petteri väsymättömästä työstänne!

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit