Interin B-nuoret päättävät kautensa paikallisderbyyn

 

Inter pelaa kauden viimeisen ottelunsa B SM-sarjassa huomenna sunnuntaina, jolloin vastaan asettuu paikallisvastustaja TPS. Interin isännöimä ottelu pelataan Kupittaa 2:lla klo 13.00 alkaen.

Ennen päätöskierrosta Inter on pelannut peräti kolme edellistä ottelua vieraskentillä. Viimeisimpänä oli vuorossa viime sunnuntaina ottelu Kuopiossa, josta Inter toi pisteet Turkuun kaatamalla KuPS:n 3-5 -lukemin.

Voiton myötä Inter lähtee kauden viimeiseen otteluun sarjataulukon toiselta sijalta. Viime kierroksella KäPa varmisti mestaruutensa, mutta muut mitalisijat on vielä jakamatta. Interin kanssa tasapisteissä on FF Jaro, joka pitää tällä hetkellä kolmatta sijaa Interiä huonommalla maalierolla. Neljäntenä oleva RoPS taas on vain pisteen päässä Interistä ja Jarosta.

– Kuopiosta otettiin tärkeä voitto. Sitä ennen meillä oli kolme voitotonta peliä, joten siinä mielessä voitto oli henkisesti hyvin tärkeä. Samalla voitto varmisti sen, että meillä on nyt viimeisessä pelissä kohtalo omissa käsissä, kertaa valmentaja Jussi Nuorela.

Sunnuntaina pelattavassa viimeisessä ottelussa Inter saa vastaansa paikallisvastustaja TPS. Nuorelan mukaan hienolle kaudelle on tiedossa hieno päätös.

– Kärki on tosi tiukka ja kaikki on vielä mahdollista. Paikallispeli tuo aina lisähaasteen pelaamiseen ja lisäksi TPS:lla ei ole enää mitään pelattavaa, joten he voivat pelata paineettomasti. Tärkeintä on, että me pystymme pelaamaan rennosti ja saamme kaiken irti. Lataus on varmasti kova, mutta se ei saa mennä yli, koska jännittämällä ja yliyrittämisellä peliä ei voiteta, päättää Nuorela.

Saavatko Interin B-nuoret kauden päätteeksi kaulaansa mitalit ja jos, niin minkä väriset? Se selviää huomenna klo 13.00 alkaen Kupittaa 2:lla. Tervetuloa!

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit