Interin B-juniorit jälleen voittoon

5.9.2016

Interin B-juniorit järjestivät lauantai-iltana melkoisen maali-ilottelun FC Viikinkejä vastaan pelatussa ykkösen ottelussa. Yhdeksän maalia sisällään pitänyt ottelu päättyi lopulta Interin 5-4(1-2) voittoon. Voitto nosti Interin toiselle sijalle sarjataulukossa.

Ottelu ei ollut siis missään vaiheessa tylsä, sillä maalien mättäminen alkoi jo pelin alussa. Inter meni ottelussa johtoon Ali Yasin mallilla 12. minuutin jälkeen. Vierasjoukkue Viikingit kuittasi maalit ja siirtyi lopulta avausjakson päätteeksi johtoon.

Toisella jaksolla Inter onnistui lopulta maalinteossa peräti neljästi. Maaleista viimeisin syntyi lopulta ottelun yliajalla Oliver Kangaslahden toimesta. Muista toisen jakson osumista vastasivat järjestyksessä Samuli Linjos, Sakari kurvinen ja Matias Simola.

Interillä on B-junioreiden ykkösessä jäljellä vielä kaksi ottelua. Seuraavassa ottelussa joukkue kohtaa BK-46 maanantaina 12.9. Kupittaalla.