Interin A-nuoret vaikeuksien kautta voittoon

(Kuva: Nina Forsten-Lindman) 

Interin reservit jatkoi syyskierroksen pelejään A-nuorten ykkösen B-lohkossa, jossa kaksi joukkuetta NJS sekä JanPa/FJK yj ovat luopuneet paikastaan. Näin ollen Inter menetti kolme pistettä, jotka se saalisti JanPa-voitosta. Neljästä paikasta ensi kauden SM-karsintaan kilpailee 13:n sijaan 11 joukkuetta.Interin vastustajana tiistain ottelussa oli FC Jazz Porista. Jazz saapui Kupittaalle ainoastaan 12 pelaajan voimin ja monet luulivat, että iltapuhteesta tulee Interille helppo. Toisin kävi, vaikka loppulukemat lopulta olivat selvät 7-3. Inter joutui tosiaankin kohtaamaan vaikeuksia matkalla voittoon.

Ottelun alku oli hidastempoinen ja kankea. Liike oli kuin muurahaisen kävely sulassa hunajassa, tahmeaa. Palloa ei saatu liikkeelle, pelin avaaminen oli tuskaisaa ja porilaiset kävivät välillä ikävän hanakasti isäntiinsä kiinni. Silloin kun pallo saatiin liikkeelle, Inter pystyi heti luomaan paikkoja.

– Sovimme ennen peliä, että liikutamme palloa nopeasti ja että reagoimme välittömästi pallon menetyksiin. Niin ei tapahtunut. Jotenkin minusta tuntuu, että se on henkinen ongelma, kun emme pysty kahteen peräkkäiseen hyvään peliin, Jani Mäenpää tuskaili.

Ensimmäisestä kunnon nopeasta hyökkäyksestä Inter siirtyi 1-0 johtoon Jasper Yrjasin toimesta, kun peliä oli käyty vajaat puoli tuntia. Jasper Yrjas oli lopulta ottelun hahmo tehden neljä maalia ja jaksaen yrittää koko puolitoista tuntisen. Lähes välittömästi johto-osuman jälkeen Jazz tasoitti Interin pallon menetyksestä. Taukotulos oli 1-1.

– Ensimmäisellä jaksolla emme saaneet palloja syöteltyä väleihin, emme oikein uskaltaneet. Heti kun pallo saatiin liikkeelle, alkoi paikkoja avautua, Mäenpää selitti.

Toiselle jaksolle tultaessa Inter teki pari vaihtoa, jotka olivat onnistuneita. Juho Koivunen ja Joel Hirvensalo astelivat kentälle. Vain pari minuuttia kului kunnes Inter kiri 2-1 johtoon Rei Hodan rankkariosumalla.

Sitten tapahtui ihmeitä. Kymmenen minuutin sisään Jazz teki kaksi maalia siirtyen 2-3 johtoon, kun tunti oli täyttymässä. Molemmat maalit syntyivät Interin keskialueen pallon menetyksistä, joista Jazz lähti nopeisiin vastaiskuihin vasemmalta laidalta.

Inter heräsi jouduttuaan tappioasemaan. Palloon saatiin liikettä ja pelaajiin vauhtia samalla kun vieraat alkoivat väsyä. Jaakko Liukkosen ja Mohammed Al-Bermanein nopeilla osumilla Inter oli yhtäkkiä 4-3 johdossa. Inter jatkoi sitä, minkä oli aloittanut ja latoi vielä kolme osumaa Jasper Yrjasin toimesta. Kaikki Interin osumat syntyivät lähietäisyydeltä.

– Viimeisen puolituntisen ajan avasimme peliä järkevästi, palloa liikuteltiin hyvin ja se avasi meille paikkoja. Siinä keskikentälle vaihdetulla Juho Koivusella on iso osuus, toinen onnistuja on neljän maalin mies Jasper Yrjas, Jani Mäenpää kiitteli.

 

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit