Inter-puolustus vahvistettu Kettingillä myös ensi kaudella

(Kuva: Tero Wester)


Urheilutoimittajien Veikkausliigan tähdistöjoukkueeseen valitsema Rick Ketting jatkaa FC Interissä kaudella 2021. Sparta Rotterdamia ja Go Ahead Eaglesia kotimaassaan aiemmin edustanut toppari saapui Interiin vuoden alussa IFK Mariehamnista.

Ketting oli päättyneellä kaudella osana Veikkausliigassa vähiten maaleja päästänyttä Inter-puolustusta. Selkeästi joukkueen isoimmat peliminuutit kauden aikana pelannut 24-vuotias hollantilainen pelasi kaikkiaan 21 liigaottelua ja teki niissä myös kaksi maalia. Interin päävalmentaja José Riveiron mukaan Kettingin jatkossa oli kyse muustakin kuin peliesityksistä.

– Rickissä joukkueemme arvot yhdistyvät niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hän on varma puolustaja, joka parantaa esityksiään viikko toisensa jälkeen, Riveiro kehuu.

Kettingille itselleen yksi jatkosopimukseen johtaneista syistä oli juuri Riveiron ja hänen valmennustiiminsä alaisuudessa jatkaminen.

– Seura osoitti arvostavansa minua pelaajana. He olivat tyytyväisiä kehitykseeni ja esityksiini kentällä. Minusta tuntuu, että pystyn edelleen kehittymään tämän valmennustiimin kanssa ja kasvamaan seuraavalle tasolle. Sen ohella minulle jäi päättyneestä kaudesta sellainen tunne, että meillä olisi ollut mahdollisuus vielä korkeammalle. Ensi kaudella haluaisin tehdä siitä totta, Ketting perustelee jatkoaan.

Päättynyt kausi oli topparille toinen Suomessa ja ensimmäinen Interissä. Ketting itse pitää sitä olosuhteista huolimatta onnistuneena.

– Se oli erityinen vuosi. Uniikista aloituksesta huolimatta minusta valmennus teki hyvää työtä kevään kahden kotona vietetyn kuukauden aikana ennen kuin pystyimme jälleen harjoittelemaan normaalisti. Sen takia tunsin olevani hyvässä kunnossa ja valmiina aloittamaan kun lopulta pääsimme valmistautumaan cupiin ja liigaotteluihin. Minusta kausi oli hyvä niin minulta itseltäni kuin joukkueeltakin. Pääsin tekemään debyyttini euro-otteluissa, pääsimme cupin finaaliin ja pelasimme hyvin liigassa. Ainoastaan kultainen mitali olisi voinut tehdä kaudesta paremman, puolustaja kertoo.

Tulevalle kaudelle Ketting asettaa kovia odotuksia sekä itselleen että joukkueelle.

– Toivon voivani jatkaa siitä, mihin edellinen kausi päättyi ja kehittymään vielä lisää. Minusta tuntuu, että se on mahdollista Interin hyvässä organisaatiossa. Joukkueen tavoitteet asetetaan tietysti myöhemmin uuden joukkueen jälleen kokoontuessa, mutta jos pystymme samaan laatutasoon kuin tänä vuonna, tavoitteemme täytyy olla vielä korkeammalla.

– Lopuksi haluan vielä toivottaa hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille. Toivottavasti ensi vuonna Veritas Stadionin katsomot jälleen täyttyvät, Ketting päättää.

Sivu päivitetty 08.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit