Inter pelaa sunnuntaina B SM-sarjaa, A:n Ykköstä sekä miesten Kolmosta

 

Sekä Interin B1-juniorit, että reservijoukkue pelaavat sunnuntaina. Reservijoukkueella on edessä peräti kaksi ottelua saman päivän aikana eri sarjoissa.

Interin B1-joukkue kohtaa SM-sarjan kärkikamppailussa FF Jaron. Ennen sunnuntain ottelua joukkueet ovat tasapisteissä sarjakärjessä.

– Takana on kolme peliä ja kaikki niistä on voitettu ansaitusti. Tulokset eivät valehtele, sillä pojat ovat pelanneet hyvin, kehuu valmentaja Jussi Nuorela joukkueensa vahvaa aloitusta.

Nuorelan mukaan sunnuntaina päästään testaamaan joukkueen taso toden teolla, kun kautensa niin ikään kolmella voitolla aloittanut Jaro saapuu vieraaksi Kupittaalle.

– Emme toistaiseksi ole vielä pelanneet niitä ns. kovimpia jengejä vastaan, joten nyt on edessä selkeä testi. Jaro voitti viime ottelussaan HJK:n, joten varmasti hyvä ja mielenkiintoinen ottelu tulossa, summaa Nuorela.

Reservijoukkueella puolestaan on sunnuntaina ohjelmassa ottelut niin P20 Ykkösessä kuin miesten Kolmosessakin.

Sarjataulukossa viidentenä oleva Inter matkustaa P20 Ykkösen otteluun Poriin Musan Salaman vieraaksi. Kolmosen ottelu FC Inter – Wilpas taas pelataan Turussa Urheilupuiston yläkentällä.

 

Sunnuntain 26.5. ottelut:
P17 SM: FC Inter – FF Jaro klo 15.15 (Kupittaa 5)

P20 Ykkönen: MuSa – FC Inter klo 17.00 (Musan kenttä, Pori)

Kolmonen: FC Inter – Wilpas klo 17.45 (Yläkenttä)

 

Muut Interin juniorijoukkueiden ottelut löydät täältä.

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit