Inter mukana Turun kaupungin harrastussetelikokeilussa

FC Inter on mukana mahdollistamassa koululaisten harrastuksen aloittamista matalalla kynnyksellä monella tapaa. Kaikki tärkeä toiminta ei tapahdu vain Kupittaan kentillä, vaan työtä jalkapallon ja lasten harrastamisen eteen tehdään säännöllisesti myös mm. kouluissa. Uutena mahdollistamisen muotona kokeillaan myös Turun kaupungin tarjoamia ns. harrastusseteleitä viidesluokkalaisille.

Tämän syksyn aikana yhteistyössä Turun kaupungin kanssa kolmelle kaupungin kouluista on myönnetty ns. harrastusseteleitä, joilla viidesluokkalaiset oppilaat voivat aloittaa maksutta mieleisensä harrastuksen vaikkapa Interissä riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta. Toiminta on osa Turun kaupungin liikuntapalvelujen toteuttamaa harrastussetelikokeilua, jossa Ilpoisten, Hepokullan ja Nummenpakan koulujen viidesluokkalaisille oppilaille tarjotaan 200 euron arvoinen harrastusseteli käytättäväksi itseään kiinnostavaan harrastukseen.

Harrastussetelikokeilu toteutetaan nuorisopassi-sovelluksen avulla, jota niin ikään pilotoidaan Turun seudulla. Kokeilu on osa Suomen Akatemian rahoittamaa STYLE-hanketta.

–Kokeilu madaltaa varmasti juuri niiden lasten harrastuksen aloittamista, jotka harrastustoiminnasta eniten hyötyisivät. Tämä uusi yhteistyökokeilu lisäksi sopii mainiosti seuran yhteiskuntavastuutoimintaan ja on luonteva jatko tukirahaston jo pidempään mahdollistamalle toiminnalle, kertoo junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

 

Lue lisää harrastussetelikokeilusta

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit