Inter koulutti vapaaehtoistoimijoitaan hätäensiapuun

FC Interin yhdessä Pihlajalinnan kanssa toteuttamaan hätäensiapukoulutukseen osallistui Veritas Stadionilla yli 30 seuran valmentajaa, huoltajaa ja joukkueenjohtajaa. Tällä kertaa erityisteemana olivat viime aikoina julkiseenkin keskusteluun nousseet päävammat sekä elvytystaidot kenttäolosuhteissa.

Vuosittaiset ensiapukoulutukset kuuluvat Interissä seuratoimijoiden toistuvaan koulutuskalenteriin, ja osaaminen kerätään vapaaehtoisten osaamispankkiin.

–Tavoitteena on lisätä tasaisesti osaamista ja miniminä se, että jokaisessa juniorijoukkueessa olisi vähintään yksi hätäensiapukoulutuksen käynyt, kertoo junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Koulutuksen aluksi harjoiteltiin Pihlajalinnan anestesialääkäri Antti Liukaksen johdolla oikeanlaista elvytystekniikkaa sekä defibrilaattorin käyttöä. Vakava aihe sai aikaan paljon keskustelua.

Edustusjoukkueessa lääkärinä toimiva fysiatrian erikoislääkäri Tero Silto luennoi aivotärähdyksistä ja päähän kohdistuneista vammoista jalkapallossa – miten esimerkiksi tunnistaa ja arvioida oireiden vakavuutta. Tärkeä viesti oli, että pelaajien tuntemuksia kentällä sattuvien päävammojen osalta tulisi uskaltaa herkästi kartoittaa.

Koulutuksen lopuksi urheilukoordinaattori Petri Lampisen kanssa käytiin läpi ensiapulaukussa tarvittavia tarvikkeita mallina Interin edustusjoukkueen oma lääkärilaukku. Samalla kerrattiin yleisimpien vammojen, kuten nenäverenvuodon, kolhujen, haavaumien tai murtumien pika-ensiapua.

Hätäensiapukoulutus koettiin tärkeäksi ja se keräsi osallistujilta hyvää palautetta.

–Haluamme kiittää toimivasta yhteistyöstä ja asiantuntevasta koulutuksesta Pihlajalinnaa. Oli hienoa huomata, kuinka aktiivisesti vapaaehtoistoimijamme osallistuivat tärkeään koulutukseen, josta voi myös saada todistuksen, ja josta on hyötyä varmasti jalkapalloilun ulkopuolellakin. Seurana meille on tärkeää kouluttaa lasten ja nuorten kanssa toimivia vapaaehtoisiamme, sillä he ovat avainroolissa varmistamassa pelaajien turvallisuutta ja hyvinvointia kentällä, muistuttaa junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen.

Palautteita hätäensiapukoulutukseen osallistuneilta:

– Hyvät aiheet, selvät esitykset.

– Erittäin ammattitaitoiset henkilöt tapahtuman vetäjinä. Tärkeää asiaa seuran toimijoille.

– Aiemmasta vastaavasta koulutuksesta oli jo aikaa joten oli tärkeää kerrata niin on parempi mahdollisuus tosipaikan tulleen onnistua toiminnassa. Myös toimintatapa elvytyksessä oli päivittynyt pelkkään painallukseen verrattuna mitä aiempaa muistelin.

– Esiintyjät oli selkokielisiä ja hyviä esittämään tärkeimmät asiat. Sain tärkeää uutta tietoa sekä kerrattua jo aiemmin opittua. Alkavalla kaudella osaan tarvittaessa elvyttää eikä sormi mee suuhun. Kiitos!

– Todella hyvät henkilöt pitämässä esityksiä. Vastaukset kysymyksiin tulivat selkeästi ja varmasti ilman ihmeempää epäröintiä. Oli hyvä ilta.

– Aina tärkeä asiasisältö ja pätevät ammattilaiset pitämässä koulutusta.

– Tietojen päivitys oli tarpeen ja se toi samalla varmuutta.

– Kiitos koulutuksesta ja oli kiva päivä ja oli seki kiva viel et kokoonnuttiin yhessä

– Selkeä ja asiallinen sekä tiivistetty kokonaisuus.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit