
FC Interin oma junioriturnaus Inter Cup järjestetään viime vuoden tavoin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Järjestyksessään nyt toinen turnaus on laajentunut yhdellä ikäluokalla ja mukana on 2010-2012 -ikäluokkien joukkueita. Kahden päivän aikana Turun Kupittaan kentillä kirmaa yli 50 joukkuetta ympäri Suomea.
– Tämän kokoisen turnauksen järjestelyt on jouduttu aloittamaan jo alkuvuodesta. Onneksi meillä on mahtava turnaustiimi, jossa eri ikäluokkajoukkueiden taustahenkilöt ovat kantaneet vastuuta esimerkillisesti. Kun pystymme nyt ammentamaan viime vuoden opit, uskon, että luvassa on hieno tapahtuma – tietysti mikäli korona suo, toteaa seuran turnausvastaava ja junioritoiminnan palvelupäällikkö Eveliina Hulkkonen tyytyväisenä.
Inter Cup keräsi viime vuonna runsaasti kiitosta erityisesti turnauksen miljööstä, jossa niin majoitus, ruokailupaikat kuin pelikentätkin sijaisivat kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Kaikki turnauspelit pystytään pelaamaan tänä vuonna Kupittaan kolmella tekonurmikentällä, kun Interin oma uusi Turku Energia Areena -kenttäkin on käytettävissä. Turnausmajoituksena toimii Kupittaalta kävelyetäisyyden päässä sijaitseva Sokos Hotel Kupittaa, jonne junalla tulijat pääsevät asemalta suoraan. Joukkueiden ruokailut puolestaan hoituvat kenttien välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Veritas Stadionin Stadionravintolassa.


Inter Cup pelataan sarjamuotoisena, jolloin kaikki joukkueet pääsevät pelaamaan toisiaan vastaan. Sarjamuotoinen turnaus on saanut paljon kiitosta, sillä se mahdollistaa pelit erilaisten vastustajien kanssa ja tuo turnaukseen jännitystä loppumetreille saakka.
Inter Cupin järjestelyistä vastaavat seuran tuella sen omat 2010-, 2011- ja 2012-ikäkausien joukkueet. Sarjat ovat jo lähes täynnä, mutta vielä löytyy muutama paikka 2011-syntyneiden haastesarjassa sekä 2012-syntyneiden kilpa- ja haastesarjoissa.
Otteluohjelma ja turnausinfo: Otteluohjelma
Turnaukseen ilmoittautuneet joukkueet:
P11 Kilpa (8 v 8) | P11 Haaste (8 v 8) | ||
1 | FC Inter Musta | 1 | FC Inter Sininen |
2 | PK-35 | 2 | TuNL Sininen |
3 | FC Honka | 3 | KPV Valkoinen |
4 | HJK | 4 | HJS Valkosininen |
5 | HJK Sininen | 5 | Fc Inter Sinimusta |
6 | KaaPo | 6 | KaPy 2010 |
7 | TuNL Valkoinen | 7 | FC Viikingit Punainen 2 |
8 | HJS sinivalkoinen | 8 | VG-62 |
9 | KPV Vihreä | 9 | IFK Mariehamn |
P10 Kilpa (8 v 8) | P10 Haaste (8 v 8) | ||
1 | FC Inter Musta | 1 | FC Inter Sininen |
2 | Ilves Keltainen | 2 | Ilves Vihreä |
3 | Liedon Pallo Punaiset | 3 | Liedon Pallo Mustat |
4 | TPS P2011 Musta | 4 | TPS P2011 Valkoinen |
5 | FC Kuusysi | 5 | HJK Töölö -11 |
6 | EPS Akatemia | 6 | Kaapo Musta |
7 | Lohjan Pallo | 7 | Lepa Vihreä |
8 | Kaapo Keltainen | 8 | |
9 | Ylöjärven Ilves | 9 |
P9 Kilpa (5 v 5) | P9 Haaste (5 v 5) | ||
1 | FC Inter Musta | 1 | FC Inter Sininen |
2 | TPS 2012 Kilpa | 2 | KaaNa P2012 |
3 | ÅIFK Svart | 3 | TPS 2012 Haaste |
4 | TPS P2012 valkoinen | 4 | TPS P2012 Mustavalkoinen |
5 | Pallo-Iirot kilpa | 5 | Pallo-Iirot haaste1 |
6 | TuNL Kauppari valkoinen | 6 | Pallo-Iirot haaste2 |
7 | TuNL Varissuo musta | 7 | ViiPV |
8 | MaPS kilpa | 8 | TuNL Varissuo Sininen |
9 | 9 |
Turnaus pelataan sarjamuotoisena ottelutapahtumana Turussa Kupittaan KHT1-, KHT2- ja KHT5-kentillä (Hippoksentie 6) klo 8–20. Ottelut pelataan Palloliiton säännöillä kuudessa eri sarjassa. Sarjat muodostuvat P11-kilpasarjasta (8 v 8), P11 haastesarjasta (8 v 8), P10-kilpasarjasta (8 v 8), P10-haastesarjasta (8 v 8) ja P9-kilpasarjasta (5 v 5) ja P9-haastesarjasta (5 v 5).
Osallistuvien joukkueiden on mahdollisuus varata molemmille turnauspäiville lounasruokailu kenttien välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta Veritas Stadionin 3. kerroksen Stadionravintolasta (hinta 9€/hlö/pv). Joukkueet voivat myös itse varata turnausmajoituksen kampanjahinnoin lähellä sijaitsevasta Sokos Hotel Kupittaalta, joka sijaitsee Kupittaan rautatieaseman välittömässä yhteydessä. Myös muut joukkoliikenneyhteydet alueelle ovat hyvät (lisätietoa: foli.fi).