Inter-Akatemiaan kolme uutta sopimusta

2008 vuonna syntyneet Albion Rashica, Otto Eloluoto ja Rasmus Tuomi ovat tehneet akatemiasopimukset FC Interin kanssa. 

Inter-Akatemian tavoitteena on luoda lahjakkaille junioreille optimaaliset olosuhteet harjoitteluun ennen siirtymistä liigajoukkueeseen tai ulkomaille. Akatemian tärkeänä tehtävänä on normaalin joukkueharjoittelun lisäksi tukea nuoria pelaajia kokonaisvaltaisessa kehittymisessä, niin yksilöllisesti kuin osana joukkuetta. Joukkueharjoittelu ja joukkueen valmennus toimivat kuitenkin edelleen keskiössä.

Inter-Akatemian pelaajien hyvä arki koostuu muun muassa harjoittelusta, videopalavereista ja kehityskeskusteluista, koulunkäynnistä, palautumisesta, oikeasta ravinnosta, urheilullisesta elämäntavasta sekä tietysti vapaa-ajasta perheen ja kavereiden kanssa.

Talenttivalmentaja Timo Paasolainen huolehtii pelaajien hyvän arjen sujuvuudesta, suunnitellen ja seuraten pelaajien toimivaa viikkorytmiä. Fysioterapeutti Teemu Ahonen huolehtii pelaajien kuntoutuksesta ja fyysisestä valmennuksesta. Interin valmennuspäällikkö Jani Mäenpää seuraa pelaajien kehitystä ja koordinoi toimintaa yhdessä valmentajien kanssa. Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen vastaa koko akatemian toiminnasta yhteistyössä edellä mainittujen tahojen kanssa.

Inter-Akatemian pelaajat saavat runsaasti tukea myös kentän ulkopuolella. Pelaajan kehityksestä iso osa tapahtuu kentän ulkopuolella, joten seura tarjoaa nuorille hyvät mahdollisuudet kasvamiseen ja urheilulliseen elämään. Nuoret pelaajat saavat tukea muun muassa koulunkäyntiin, jotta urheilun ja opiskelun yhdistäminen onnistuu sujuvasti. Pelaajien koulutusohjauksesta huolehtivat Matti Raho sekä Rainer Svens. Seuran psykologi Nina Forsten-Lindman on aina pelaajien tukena ja käytettävissä. Laaja tukiverkosto tarjoaa akatemiapelaajille mahdollisuudet kehittyä pelaajana kentällä ja sen ulkopuolella, yksilönä sekä osana ryhmää.

Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen näkee sopimuksen tehneissä pelaajissa suuren potentiaalin.

– Kaikki kolme pelaajaa ovat onnistuneet hyvin omassa seurajoukkueessa ja myös Palloliiton tapahtumissa. 2008-syntyneet ovat kokonaisuudessaan laadukas ikäluokka, enkä ihmettelisi jos muitakin pelaajia siitä saisi myöhemmin vielä akatemiasopimuksen.

– Nämä pelaajat ovat pelaajapolun alussa, eikä sopimukset itsessään takaa sitä, että heistä tulee ammattilaisia. Mahdollisuudet heillä on, mutta se vaatii tietenkin paljon töitä ja myös uhrautumista. Seurana pyrimme tukemaan pelaajien kokonaisvaltaista kehitystä kentällä ja sen ulkopuolella, Meriläinen summaa.

 

 

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit