Inter 2 näytti jo muutama viikko sitten marssivan Nelosen parhaana sarjakakkosena täydentämään ensi kauden Kolmosta Länsi-Suomen piirissä, kunnes yhden joukkueen sarjasta luopuminen laittoi kuviot uusiksi. Kyseisessä yhteydessä Inter 2 menetti ansaitsemansa 9 pistettä ja yhtäkkiä pisteiden keskiarvovertailussa Salon Wilpas oli mukana kisaamassa parhaan sarjakakkosen paikasta. Lopulta, kaikki asiaan vaikuttavat tekijät huomioon ottaen, Inter 2 nousi ensi kauden Kolmoseen. Inter 2:n valmentaja Mikko Mäkitalo totesi että sarjanousu olisi varmistunut paljon aikaisemmin ilman kyseistä sarjasta luopumista, mutta kertoi samaan hengenvetoon että sarjanousun varmistaminen viimeisessä pelissä tuntuu jotenkin erityisen kivalta, silloin tuntui siltä että on saanut sanoa viimeisen sanan koko hommaan.

– Vähän nyt on sanaton olo, Mikko Mäkitalo sai sanottua välittömästi ottelun päätyttyä. Kolme vuotta tätä hommaa olen ollut tekemässä, muutama mies on pysynyt joukkueessa mukana, muutama on vaihtunut. Tätä olemme koko ajan hakeneet, saamme Interin pelaajapolun jatkumaan miesten tasolle ja olemme todenneet että kolmonen on se taso jolle haluamme mennä. Se on taso, jolla A-nuortemme on hyvä pelata miesten sarjoissa, ja B-nuorten saada tuntumaa aikuisten peleihin. Nelosessa junioreiden mielestä kovat pelit olivat jo kovia pelejä, Mäkitalo jatkoi.

Valmentaja Mäkitalon mukaan kulunut kausi on ollut hieman kaksijakoinen, mukaan mahtuu hyviä otteluita mutta myös muutama pettymys. Kauden päätösottelu kallistuu tuloksellisesti hyvän puolelle, vaikka se pelillisesti ei noussut kovinkaan tasokkaaksi. Kotijoukkue oli selkeästi tekemisissään vastustajaa edellä, mutta vastustajan panostaminen koko joukkueella oman maalin suojelemiseen ja pelitempon laskemiseen jätti hieman laiskan jälkimaun pelistä. Voitto oli Inter 2:lle täysin ansaittu, eikä tuntunut missään vaiheessa uhatulta.

Inter 2 sai otteluun hyvän alun, kun Sakari Hyvätti vei maalillaan isännät jo 3. peliminuutilla 1-0 johtoon. Hyvätin maalilla Inter sai kevennettyä pakkovoiton paineita, eikä omien hyökkäyksien puskeminen vastustajan lihamuuriin tuntunut yhtä turhauttavalta kuin tasatilanteessa olisi tuntunut. Interin kaksi lisämaalia syntyi toisella jaksolla. Mikke Louhela laukoi napakan kaukovedon 5o. minuutilla Jomalan puolustusmuurin takaa, yllättäen saarelaisten maalivahdin täysin. Ottelun sinetti saatiin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla kun Valtteri Suominen pyssytti pallon lähietäisyydeltä maalin kattoon Jomala-puolustuksen haparoitua keskityspallossa. Ottelun päätösvihellyksen jälkeen tunnelma joukkueessa oli huipussaan.

– Tänään nyt pelasimme tuollaista bussia vastaan, siellä oli koko ajan yksitoista puolustajaa vastassa ja aikamoista kävelyvauhtia mentiin ottelun läpi, Mäkitalo summasi ottelun tapahtumat.

Jatkoa ei nousutunnelmissa ehditty ajatella, ketkä jatkavat, ketkä eivät? Omalta osaltaan Mäkitalo kertoi olevan kiinnostunut jatkamaan joukkueen parissa. Miten joukkue tulee profiloitumaan ensi kauden kolmosessa, sen ratkaisun seurajohto tehnee lähiaikoina.

Inter 2:n kokoonpano Jomala IK-ottelussa: Valon Gerxhalija, Janne Tuominen(Juha-Matti Sarjovaara), Saska Saveljeff, Juha-Pekka Jokinen, Barham Ahmadi(Aleksi Reini), James Kauppinen, Valtteri Suominen, Mikke Louhela, Jani Luoma(Matias Lahti), Kai Nyroos, Sakari Hyvätti(Jerry Yliniitty). Vaihdossa: Nicolas Riquelme, Ardi Lambinen, Joel Mirel.

Sivu päivitetty 01.10.2017

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit