Hyökkääjä Joonas Lepistö FC Interiin

 

FC Inter on solminut pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Joonas Lepistön kanssa. Nuoren hyökkääjän sopimus sinimustien kanssa kattaa kaudet 2022 ja 2023.

Lepistö saapuu Turkuun SJK:n organisaatiosta, jossa hän on tehnyt tähänastisen uransa jalkapalloilijana. Hän kuului seinäjokisten liigamiehistöön kaksi edellistä kautta, joiden aikana hän iski kuusi maalia liigassa ja viisi Suomen Cupissa. Ennen nousuaan liigapelaajaksi Lepistö voitti SJK:n akatemiajoukkueessa Kakkosen maalipörssin 23 osumallaan kaudella 2019.

– Pelityyliltäni olen ollut enimmäkseen ns. fox in the box -tyylinen maalintekijä, mutta olen kykeneväinen paljon monipuolisempaankin pelityyliin. Koen olevani pituudesta huolimatta liikkuva pelaaja, joka kykenee murtaviin juoksuihin. Pituuteni on myös eduksi pääpelissä, ja olenkin tehnyt jo pari maalia liigassa sen avulla, 190-senttinen Lepistö avaa.

Hyökkääjä kertoo, että sopimus turkulaisseuran kanssa on nyt juuri sitä, mitä hän tarvitsee.

– Koen, että kahden vuoden sopimus Interiin on minun uran kannaltani paras mahdollinen ratkaisu, koska pääsen harjoittelemaan ja pelaamaan hyvään ympäristöön. Seuralla on korkeat tavoitteet ja se on menestynyt hyvin viime vuosina, Lepistö pohtii siirtoaan.

Hän on valmis vakuuttamaan päävalmentaja Miguel Graun ja toivoo saavansa sitä kautta isoa roolia.

– Tavoitteenani on nousta selkeäksi avauskokoonpanon pelaajaksi ja auttaa joukkuetta maaleillani. Haluan kehittyä pelillisesti, jotta voin auttaa joukkuetta monipuolisesti. Europelit ovat myös hyvä lisä ensi kauteen ja niissä eteneminen olisi tärkeää. Myös sijoittuminen liigassa uudestaan europaikoille toisi hyvää jatkuvuutta seuralle, joten se on myös tavoite, Lepistö toteaa.

“Lepa” uskoo sopeutuvansa uuteen ympäristöön nopealla aikataululla.

– Koen, että minun on helppo tulla Interiin ja Turkuun. Täällä on muutamia tuttuja naamoja seurassa ja minulla on myös kaupungissa sukulaisia, joten sopeutumisen pitäisi olla helppoa. Toivottavasti voin tarjota kannattajille paljon ilon hetkiä, Lepistö sanoo.

Interin hyökkäysosasto kaipasi eittämättä tuoretta verta, kun seuralegenda Timo Furuholm ripusti nappikset naulaan päättyneen kauden jälkeen. Näitä “saappaita” on vaikea kuitenkin yhden miehen täyttää, joten asiasta ei kenenkään kannata ottaa ylimääräistä painetta.

Urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen elää samassa ajatusmaailmassa.

– Furuholmin saappaita tuskin kukaan pystyy täyttämään. Joonas on isokoinen ja juoksuvoimainen pelaaja, joka on näyttänyt SJK:n organisaatiossa kykynsä tehdä maaleja. Tällaisia pelaajia ei ole koskaan liikaa tarjolla, Meriläinen kommentoi.

Meriläisellä on täysi luotto siihen, että Lepistö ja Inter voivat yhdessä muodostaa hedelmällisen yhtälön.

– Joonas on pelaaja, jonka kehitystä olemme seuranneet pitkään. Hän sopii profiililtaan erinomaisesti Interiin. Lopullinen läpimurto on haussa ja pystymme tarjoamaan hyvät mahdollisuudet siihen, urheilutoimenjohtaja toteaa tyynesti.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit