Henkilökuvassa Henrik Moisander: “Saan lopettaa urani omatahtoisesti ja huipulla”
36-vuotias Henrik Moisander toimii FC Interin veräjänvartijana jo kuudetta kauttaan. Takana on yli 230 ottelua Veikkausliigassa, joista suurin määrä on tullut sinimustien riveissä. Turkulaiskassari käy haastattelussa läpi uraansa, joka vei Turun hiekkakentiltä Ajaxiin ja sieltä vielä mitalirohmuksi kotoiseen liigaan.
Henrik, kerro minkälainen yhtälö oli sinä, Niklas ja jalkapallo.
– Jalkapalloyhtälöön kuuluvat meidän vanhemmat myös vahvasti. Äiti on pelannut jalkapalloa, ja hän on Suomen mestari 70-luvulta. Tietysti, kun Niklas on kaksoisveli, niin pelikaveri löytyi aina. Muistaakseni 4- tai 5-vuotiaina lähdettiin ensimmäisen kerran potkimaan. Helpointa oli, että jompi kumpi on maalissa, ja toinen on laukomassa. Todennäköisesti halusin mennä maaliin silloin ja otin palloja kiinni, kun Niklas potki. Se oli alusta saakka näin ja jatkui niin kauan kuin pelattiin. Totta kai minäkin pelasin välillä kentällä, mutta siitä se lähti. Niklas oli aluksi hyökkäävämpi pelaaja, mutta päätyi loppujen lopuksi toppariksi, Moisander muistelee.
Moisanderien lapsuudenkodin lähellä oli pieni hiekkakenttä, jossa alkuvuosina taitoja hiottiin.
– Sinne kaikki nuoret ja pienet pojat kokoontuivat pelaamaan. Sieltä saimme tosi paljon lapsuuden ystäviä, mutta oli siellä myös muita, joten aina saimme pelit aikaiseksi. Se oli hauskaa, ja sen takia siellä viihdyttiin aina aamusta iltaan.
Jalkapallo ei ollut kaksospoikien ainoa harrastus, joskin se oli lopulta se mieluisin.
– Pelasimme molemmat jääkiekkoa siinä rinnalla oikeastaan niin pitkään kuin pystyi. Jossain vaiheessa molemmissa lajeissa alkoi olemaan touhu niin totista, että oli pakko valita laji. Me molemmat valitsimme jalkapallon, kun halusimme sitä paljon enemmän pelata. Jääkiekossa Niklas oli maalivahti ja minä kenttäpelaaja, Henrik naureskelee.
Maaginen jalkapeli
Moisanderin erityisominaisuus pelaajana on läpi uran ollut maalivahdiksi silmiin pistävän hyvä jalkatyö. Rauhallinen kassari hallitsee niin pitkät, puolipitkät kuin lyhyet avaukset. Etenkin miehen puolipitkät alakierteiset pallot jäänevät futisihmisten mieleen vuosiksi eteenpäin.
– Pelasin pitkään osan peleistä kentällä, se tietysti kehitti sitä. Pohja on tullut varmasti Niklaksen kanssa potkiessa. Kun pääsin nuorena Ajaxin reservijoukkueeseen, niin siellä sitä (jalkapeliä) kehitettiin enemmän. Se oli se viimeinen silaus. Totta kai kaiken pohjalla on se oma työ, Moisander taustoittaa.
Hollannissa jaloilla työskentelyyn tuli monipuolisuutta.
– Ajaxissa on vaatimus, että maalivahti osaa pelata hyvin jalalla. Sen takia varmaan pääsinkin sinne. Hollannissa huomasin kuitenkin nopeasti, että se vaatimustaso oli huomattavasti kovempi. Jalkapeliä alettiin treenaamaan ja treenaamaan. Toistojen kautta kaikki syntyy. Kolme kautta olin siellä, minkä myötä se kehittyi. Totta kai pitää olla myös hyvä pelikäsitys, jotta osaa pelissä sitten valita niitä oikeita potkuja, “Henkka” muistuttaa.
Konkarivahti on omalla tavallaan ylpeä, että häneltä löytyy se oma huippuominaisuus.
– On se hienoa, vaikka edelleen pidän sitä pallojen torjumista maalivahdin tärkeimpänä tehtävänä. Tuo ominaisuus oikeastaan on kehittynyt urani aikana ja siitä minut aina tunnettiin. Nykyään on paljon muitakin, jotka pelaavat hyvin jalalla, mutta totta kai olen ylpeä siitä, koska olen tehnyt paljon töitä sen eteen. Tiedän, että nykyinen valmennusryhmä arvostaa sitä, ja haluaa käyttää sitä myös hyväkseen, jotta voimme voittaa pelejä. Se minua lämmittää eniten.
José Riveiro valmennustiimeineen on ottanut kaiken irti Moisanderin kyvystä, paneutuneemmin kuin monet aiemmat valmentajat.
– Tietysti se helpottaa, kun joukkuekaverit ovat nähneet, mitä pystyn tekemään jalalla. Uskon, että se jalkapelini on näkynyt aina tietyissä määrin joukkueen pelissä, ihan sama missä olen ollut, mutta kun siihen paneudutaan ja oikein halutaan käyttää, niin se näkyy enemmän. Kuten viime vuosina, Henrik pohtii.
(Kuva: Tara Jaakkola)
Vuodet Ajaxissa
Moisanderin veljekset siirtyivät kesällä 2003 Hollantiin Ajaxin organisaatioon, jossa Henrik vietti lopulta kolme vuotta. Hän pääsi pelaamaan ja harjoittelemaan todellisten maailmantähtien kanssa.
– Reservijoukkueessa oli Ryan Babel, Jan Vertonghen ja Thomas Vermaelen, jotka ovat tehneet todella hienot urat. Ensimmäisellä kaudella treenasin tosi paljon ykkösjoukkueen kanssa, koska maalivahtiosastolla oli paljon loukkaantumisia. Silloin siellä oli Zlatan, Litti (Jari Litmanen), van der Vaart (Rafael), Snejder (Wesley), joten aivan uskomattomien pelaajien kanssa pääsin treenaamaan. Olin yhdessä ykkösjoukkueen pelissä kolmantena maalivahtina mukana. Oli huikeaa nähdä sen tason pelaajia niin läheltä, Moisander fiilistelee.
Hollannin jättiseuraan oli nuorukaisen helppo siirtyä, koska siellä oli jo ennestään vahva sinivalkoinen edustus.
– Petri Pasanen pelasi silloin siellä ennen kuin meni lainalle Englantiin. Jussi Kujala pelasi reservijoukkueessa ja Litin tiesivät kaikki, joten suomalaisena oli todella, todella helppo mennä Ajaxiin. Suomalaisten maine oli niin hyvä.
Moisander taisteli paikasta edustusmiehistöön, mutta lopulta tuli aika etsiä uusia haasteita peliajan perässä.
– Kahden vuoden jälkeen he halusivat tehdä jatkosopimuksen, mikä oli hieno merkki. Kolmannen kauden jälkeen aloin olla vanhinta ikäluokkaa reservijoukkueessa. Oli hilkun kilkun, että ykkösjoukkueeseen olisin päässyt, mutta siellä oli tällainen maalivahti kuin Kenneth Vermeer, joka oli vuoden minua nuorempi, aika samantyyppinen kuin minä ja seuran oma kasvatti. Se kävi ilmeiseksi, että Ajax aikoo panostaa häneen. Olisi pitänyt olla häntä ehkä vähän parempi silloin, Henkka toteaa.
Vermeer voitti lopulta Ajaxissa neljä mestaruutta ja murtautui myös Hollannin A-maajoukkueeseen.
Moisanderin matka jatkui ruotsalaisen Assyriskan kautta takaisin Turun Palloseuran paitaan, jossa hän teki liigadebyyttinsä lopulta vuonna 2008.
– Olisin halunnut jäädä ulkomaille pelaamaan, mutta silloin ei löytynyt sopivaa paikkaa. Kun tulin Suomeen takaisin, sitä aika ajoin halusin päästä uudelleen ulkomaille. Uskon, että vanhempana noita Ajax-vuosia on kyllä hieno muistella, kun pääsi niin hienojen pelaajien kanssa pelaamaan ja olen pystynyt seuraamaan heidän uriaan. Kyllä ne muistot ovat todella hienot. Myös se, että sai pelata sellaisessa maassa, jossa jalkapallo oli niin iso asia. Sen jalkapallokulttuurin huomasi joka päivä ja joka hetki, etenkin kun olit Ajaxin pelaaja. Se oli hienoa aikaa, Henrik tunnelmoi.
Veikkausliigan paras 2012 ja 2014
Kaikki Veikkausliigaa seuraavat tuntevat Moisanderin. Viiden Veikkausliiga-mitalin ja kahden Cup-mestaruuden lisäksi palkintokaapista löytyy myös henkilökohtaisia palkintoja. Hänet on valittu sarjan parhaaksi maalivahdiksi kausien 2012 ja 2014 päätteeksi.
– Ehkä nekin ovat sellaisia asioita, mitkä lämmittävät uran jälkeen mieltä vielä enemmän. Se on hieno palkinto, mutta se kertoo ennen kaikkea siitä, että joukkueena ollaan pärjätty. Tiedän, että olen ehjänä pysyessäni ollut parhaimpien joukossa. Se on kyse siitäkin, kuka sen palkinnon saajan valitsee. Hienoja tunnustuksia, ja totta kai se tuntuu hyvältä saada tehdystä työstä joku palkinto.
Myös tuohon aikaan Moisanderin oli tarkoitus siirtyä takaisin ulkomaille.
– 2014 kun olin Lahdessa, olin myös A-maajoukkueen ringissä mukana. Toivoin, että se auttaa. Joitain viritelmiä oli, mutta ne eivät koskaan menneet maaliin asti valitettavasti. Totta kai jos pelaa tuollaisia kausia, niin yrittää käyttää sitä hyväkseen, ja edetä urallaan.
(Kuva: Tara Jaakkola)
Siipien kokeilu Huuhkajissa
Henrik tosiaan pelasi niin vahvasti, että hän nousi Veikkausliiga-statuksella Huuhkajien rinkiin mukaan. Vyölle kertyi jopa kaksi A-maaottelua.
– Ensimmäinen oli Mixu Paatelaisen alaisuudessa Jemeniä vastaan ja toinen oli Hans Backen alaisuudessa Islantia vastaan.
Debyytti on jäänyt mieleen hyvin.
– Pelasimme Arabiemiraateissa. Siellä ei ollut paljon katsojia, mutta oli iso kunnia pelata ja Suomen joukkueessa oli hyviä pelaajia. Sain muutaman torjunnan ja pelasin nollapelin. Olen ikuisesti kiitollinen Mixulle, että sain pelata maajoukkueessa. Sieltä jäi hyvät muistot.
Moisanderin pelaamat maaottelut olivat perinteisiä tammikuun maaotteluita, joissa Huuhkajat testasi uusia pelaajia ja viritteli kuntoaan karsintoihin. Moisander pääsi lopulta kokemaan myös arvokisojen karsintahuumaa muutaman ottelun verran vaihtopenkillä.
– Siihen asti olin kolmosvahtina, kun Mixu lähti. Ne olivat hienoja kokemuksia. Totta kai itsekin olin unelmoinut maajoukkueessa ja Olympiastadionilla pelaamisesta, mutta minun tilanteessa se oli mahdotonta, kun Luke (Hradecky) ja Mäenpään Niki olivat niin hyviä maalivahteja. Tai ei se mahdotonta ollut, mutta maajoukkueessa tiedetään se nokkimisjärjestys. Oli suuri kunnia päästä joka tapauksessa karsintamatseihin mukaan.
Maajoukkueessa hän pääsi jälleen yhteen veljensä kanssa.
– Se teki siitä vielä hienompaa. “Nikke” oli siihen mennessä ollut kauan kapteenina. Oli hienoa olla osa sitä joukkuetta, ja nähdä se, kuinka paljon Nikkeä arvostettiin kapteenina.
Moisanderille jäi Huuhkajiin side, mikä on vahva myös tänä päivänä.
– Tunnen sieltä paljon pelaajia, koska siellä on ensinnäkin monta turkulaista, jotka tunnen aika hyvin. Myös pääkaupunkiseudun kaverit tunnen aika hyvin ja Niken kautta olen oppinut tuntemaan muitakin. Se jäi mieleen, että joukkuehenki oli tosi hyvä ja paljon mahtavia tyyppejä sekä hyviä pelaajia. Kyllä vielä joidenkin kanssa tulee oltua yhteyksissä. Se oli hienoa aikaa ja oli nautinnollista tutustua muihin, Henrik kertoo.
Siirto FC Interiin
Moisander siirtyi FC Interiin helmikuussa 2016. Hän oli ollut tammikuun maajoukkueen mukana ja kärkkyi vielä kerran siirtoa muihin maihin.
– Tammikuun loppupuolella olin taas siellä Arabiemiraateissa. Ei ollut mitään konkreettista ulkomailta. Kuulin agentin välityksellä, että Inter tarvitsee maalivahtia ja he olivat kiinnostuneita minusta. Olin itsekin kiinnostunut, koska kotikaupungissa pelaaminen houkutti. Siitä se Inter-taival lähti.
Moisander siirtyi sinimustiin vahva TPS-leima passissaan. Hänen mielestään siirto ei aiheuttanut liiaksi haloota negatiivisessa mielessä.
– Lähtökohtaisesti ei ollut niin paha mitä ajattelin. Olin tosin pelannut jo pari vuotta Lahdessa ja TPS ei pelannut silloin edes Veikkausliigassa. En tosin itse seuraa hirveästi mitään medioita tai foorumeita, joten kaikkea en tiedä, Henkka naurahtaa.
– Olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että minut otettiin Interissä todella lämpimästi vastaan. Olin kuitenkin pelannut paljon Interiä vastaan ja muuta, mutta se oli hienoa, kuinka minut otettiin vastaan. Lämmitti kyllä mieltä, hän jatkaa.
Ensimmäiset kaudet Interissä olivat vaikeita. Seura eli selvässä murrosvaiheessa, ja joukkue oli sarjataulukossa kaukana niistä sijoista, mihin se oli tottunut.
– Siihen asti joukkueeni olivat aina pärjänneet, missä olin pelannut. Tiesin, että myös Interillä on potentiaalia pärjätä. Jostain syystä se ei vain lähtenyt kulkemaan, vaikka meillä oli tosi hyvä pelaajia. Henkilökohtaisella tasolla minulla oli tosi paljon selkävaivoja niiden parin ensimmäisen kauden aikana. Se teki hommasta tosi vaikeaa. Ennen kaikkea sillä ensimmäisellä kaudella en pelannut montaakaan peliä ja sitten olimme karsinnoissa vielä.
Kirvestä ei heitetty kuitenkaan kaivoon ja tulos on tänä päivänä kaikkien nähtävillä.
– Näin kyllä seuran potentiaalin, jos palaset loksahtavat vain kohdalleen. Olin pelannut paljon Interiä vastaan ja tiesin, että yleensä täällä pelataan mitaleista. Se oli haastavaa aikaa, mutta siihen vaikutti myös se, etten ollut huippukunnossa. Meidän tilanne ei ollut stabilisoitunut ja olin nähnyt eri valmentajia. Kun aloin huomaamaan, että nyt on oikeasti mahdollisuudet pärjätä, se vaikutti myös omaan toimintaan. Maalivahdin on helpompi pelata, jos koko joukkueen peli toimii.
(Kuva: Tero Wester)
Riveiro herätti nälän
José Riveiro oli se valmentaja, joka sai Interin lopulta takaisin raiteilleen. Espanjalaisen debyyttikausi pääkäskyttäjänä toi kaudella 2019 heti hopeamitalin ja mestaruus oli vain voiton päässä.
– Se oli varmasti kaikille yllätys, että olimme niin lähellä mestaruutta heti ensimmäisellä kaudella. Minulle se jätti ehdottomasti tosi kovan nälän. Heti sen viimeisen pelin jälkeen pettymys oli valtava, mutta itselle jäi se palo, että haluan lisää ja jahdata sitä mestaruutta. Se toi ehdottomasti lisäpontta ja motivaatiota jatkaa pelaamista, Moisander myöntää.
Myös kausi 2020 päättyi Riveiron alaisuudessa hopeaan. Nyt Interillä on enää mahdollisuus “vain” pronssiin, kun kautta 2021 on jäljellä kolme kierrosta. Moisander haluaa päättää kauden pronssijuhliin, vaikka myös neljäs sija riittää tällä kertaa europelipaikkaan ensi kaudeksi.
– Europaikka on se tärkein. Suomessa jaetaan mitaleita ja meillä on tosi kunnianhimoinen valmennus ja joukkue. Yritämme aina maksimoida tuloksen. Uskon, että kaikki, jotka pukukopissamme ovat, haluavat ehdottomasti sen mitalin, Henkka korostaa.
Tällä hetkellä Moisander säilyttää mitalejaan lipaston kaapissa, mutta aikoo pistää niitä peliuran jälkeen esillekin. Peliuran loppumiseen legendamaalivahdilla ei mene enää kauan, sillä hän on tehnyt päätöksen, että kausi 2021 jää hänen viimeisekseen jalkapalloilijana.
– Aika on nyt oikea. Minulla on kaikki hyvin ja olen sinut asian kanssa. Saan lopettaa urani omatahtoisesti ja huipulla.
Sivu päivitetty 09.04.2024