Henkilökuvassa Aleksi Paananen: “Saan vuodesta toiseen tehdä rakasta harrastustani”

 

FC Interin Aleksi Paanasesta on tullut kuin varkain Veikkausliigan kokenein pelaaja. Hän nousi tällä kaudella mukana olevista aktiivipelaajista tilastoykköseksi, kun puhutaan pelatuista liigaotteluista. Tilastosta tekee todella kunnioittavan se, että keskikenttäpelaajalla on ikää vasta 28 vuotta.

Enää Paanaselle tämä detalji ei särähdä korvaan.

– Olen saanut kuulla siitä jo muutaman kerran, niin ei se silleen. Se vain kertoo, että olen tarpeeksi hyvä ja pysynyt kunnossa. Ei se herätä oikeastaan muita tunteita, Paananen vakuuttaa.

Voisi kuvitella, että reilut 270 liigaottelua tuntuisivat jossain päin kehoa.

– Ei kyllä. Olen urani parhaassa kunnossa, pelinrakentaja naurahtaa.

Paanasella on jo vuosikymmenen kokemus Veikkausliigasta. Hän debytoi maan pääsarjassa huhtikuussa 2010 Kuopion Palloseuran paidassa. Paanasella lienee kauluksia kertoa liigan kehittymisestä viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Urheilullisesti on menty todella paljon eteenpäin. Organisaatiot ovat parempia ja valmennusryhmät ovat parempia. Kaikki on taustojen suhteen parempaa, mikä tekee sen, että myös pelaajat ovat parempia. Erot pelaajien välillä ovat aika pienet. Veikkausliiga on tasoittunut todella paljon. Vain HJK pystyy tekemään materiaalinsa avulla pikkuisen eroa. Kaikki onnistuminen ja menestyminen on todella pienestä kiinni, kun erot ovat niin pienet.

Siilinjärveltä lähtöisin oleva Paananen toivoo, että arvostus sarjaa kohtaan nousisi tulevaisuudessa. Hänen mukaansa liigassa pelaaminen vaatii valtavan työn ja enää pelkästään luonnonlahjakkuudella ei pysty näitä pelejä pelaamaan.

– Tämä on edelleen aliarvostettu sarja. Ihmiset eivät tajua, miten ammattimaisia me olemme. Kymmenen vuotta taaksepäin kritiikki sitä kohtaan saattoi olla ihan oikein, mutta tällä hetkellä se on kohtuutonta.

Asiat pitää osata laittaa perspektiiviin.

– Emme voi ikinä kamppailla isojen maiden kanssa, koska täällä ei ole niin paljon pelaajamassaa tai rahaa. Eroa on otettu siitä huolimatta kiinni. Sitä vertailua kannattaa tehdä lähinnä Ruotsin ja Tanskan kaltaisiin maihin. Siinä menee aikaa, että ihmiset ymmärtävät, kuinka paljon täällä taustalla tehdään duunia. Toivottavasti siihen asennemuutokseen ei mene taas kymmentä vuotta, keskikentän maestro toteaa.

Liian moni jättää leikin kesken

Veikkausliiga on vuosien saatossa kärsinyt siitä, että parhaassa peli-iässä olevat pelaajat siirtyvät siviilielämän haasteiden pariin jo hyvissä ajoin ennen 35 ikävuotta, mikä on kansainvälisesti lähellä lopettamisiän keskiarvoa. Moni ei pelaa edes 28-vuotiaaksi.

– Se on sääli. Varsinkin kun sitä pelaajamassaa ei ole täällä niin paljon.

Paanasen mukaan tähän ikuisuusongelmaan ei ole yhtä ratkaisua. Hän väläyttää kuitenkin idean akatemiasarjasta.

– Välillä hyppäys A-junioreista liigajoukkueen mukaan on liian iso. En tiedä, auttaisiko se, jos siinä välissä olisi vielä joku alle 23-vuotiaiden akatemiasarja. Paljon menee A-juniori-ikäisiä divareihin. Siellä tulee dilemma, että pitäisi kehittyä, mutta seuroilla ei ole kapasiteettia tukea tätä kehitystä. Siinä tulee valinnan paikka. Haluaako opiskella, tehdä töitä vai pelata futista? Onko se sitten rahallisesti järkevää kituutella futiksen parissa ja laittaa kaikki yhden kortin varaan? Kaikista ei tule ammattilaispelaajia, joten siinä on vaarana jäädä tyhjän päälle, Paananen pohtii ymmärtäväisesti.

– Akatemiajoukkueiden avulla voitaisiin tuoda pelaajia pikkasen lähemmäs sitä liigatasoa, jos heillä olisi oma sarja, missä saada niitä kovatasoisia pelejä. En kuitenkaan usko, että tuo ongelma on ihan heti poistumassa.

Vain harva nuori pelaaja saa heti ensimmäisessä liigasopimuksessaan niin kovan tilipussin, että huolta huomisesta ei tule. Ei Paananenkaan tienannut alun alkaen miljoonia, vaikka vyöllä oli kymmeniä otteluita poikamaajoukkueissa. Hänen lompakkoaan lihotti kuitenkin yksi käytännöllinen ratkaisu.

– Pelasin pitkään KuPS:ssa. Olen sieltä päin kotoisin, niin oli helppo asua vanhemmilla ja pistää rahaa säästöön. Asumis- ja ruokakulut eivät olleet täten kovin suuria. Missään vaiheessa ei tullut sellaista tilannetta vastaan, että olisin itse joutunut kitkuttelemaan. Se on varmaan heille eri tilanne, jotka muuttavat pelaamaan pois kotipaikkakunnaltaan, keskikenttäpelaaja tiedostaa.

Uravalinnat perustuneet järkiratkaisuihin

Paananen kuuluu eittämättä niihin pelaajiin, joiden odotettiin siirtyvän jo parin liigakauden jälkeen ulkomaille. Hän on tehnyt koko hienon uransa kuitenkin Suomessa. Tämä on ollut hänen oma päätöksensä. Seuravalinnat on tehty omaa maksimaalista kehitystä ajatellen.

– Totta kai ne (ulkomaan kentät) oli haaveissa. Mutta niinhän se pitää ollakin. Tavoitteita pitää olla. Tykkään kuitenkin siitä, mitä teen päivittäin. Pääsen treenaamaan ja olemaan ihmisten kanssa, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla. Annan asioiden tapahtua omalla painollaan siinä samassa, kun pyrin itse kehittymään.

Hän on päässyt sanomaan ulkomaisille seuroille “kiitos ei.”

– On niitä ollut muutamia seuroja. Ne eivät ole kohdanneet kuitenkaan sen kanssa, mitä olen halunnut jalkapallolta. En ole kokenut, että ne olisivat olleet uraani tukevia valintoja. Loppujen lopuksi on ollut aika helppokin tehdä päätöksiä sen suhteen. Virityksiä on ollut, mutta ei ainakaan vielä ole tärpännyt.

– Ei ole ollut mitään pakkomiellettä lähteä ulkomaille ihan mihin sattuu. Suurin osa pääsisi Veikkausliigasta pelaamaan ulkomaille, mutta mihin. Se on se kysymys, SiPS-kasvatti kertoo.

13 nuorten ja 41 poikien maaottelua Suomen eri ikäkausimaajoukkueissa voisi saada niin sanotusti nuoren pelaajan mopon keulimaan, mutta Paanasen kohdalla näin ei käynyt.

– Väitän, että olen ihmisenä aika jalat maassa oleva. Se (keuliminen) ei kuulu perusluonteeseeni. Olen aika vaatimaton. Ei ne maajoukkuepelit olleet ikinä mikään painolasti. Ehkä ne olivat toiset pelaajat, keihin se vaikutti hieman eri tavalla, Paananen heittää pilke silmäkulmassa nimiä mainitsematta.

Paanasen urapolku vei viiden Kuopiossa vietetyn liigakauden jälkeen FC Lahteen kaudelle 2015 ja sieltä edelleen Interiin, jossa menossa on nyt kolmas kausi. Tästä käynee selväksi, että pätkädiilit eivät ole tämän taitavan keskikenttäpelaajan juttu.

– Osittain se kertoo, että olen myös onnistunut siellä mihin olen mennyt. Seura on halunnut pitää minut. Heillä on ollut halukkuutta jatkaa yhteistyötä, minkä myötä minulta puuttuu ne yhden tai kahden kauden sopimukset.

– Koen uuteen seuraan siirtymisen aina uutena projektina ja tällaisten projektien toteuttamiseen esimerkiksi yksi kausi on aivan liian lyhyt aika saattaa prosessi päätökseen.

– Saan itsestäni parhaan irti, kun viihdyn ympäristössä ja olen päässyt siihen sisään. Se on varmaan se isoin syy, miksi en halua pätkäsopimuksia. Niiden aikana ei pysty maksimoimaan omaa suoritusta pelitapojen ja ympäristöjen muuttuessa. Prosessi ottaa oman aikansa, Paananen tietää.

Hänen mukaansa Lahti-vuodet olivat Toni Korkeakunnaksen alaisuudessa sellaisia, että omaa juttua vietiin koko ajan eteenpäin. Viimeisen Lahti-vuoden aikana hänelle kypsyi kuitenkin ajatus siitä, että hän tarvitsee jotain uutta virikettä. Tässä kohtaa Inter astui esiin houkuttavalla paketilla ja Paananen allekirjoitti kaksivuotisen diilin.

– Tänne tullessa tiesin, kuka on valmentaja ja sen, kuinka paljon pelaajia tulee vaihtumaan. Kaikki oli käytännössä uutta. Ei tullut mieleenkään, että olisin tehnyt vain vuoden sopimuksen. Siinä ajassa ei olisi päässyt niihin tavoitteisiin, mitkä tässä seurassa on asetettu. Kaikki muuttui niin radikaalisti, joten vuodessa hommaa ei saa toimimaan. Sen vuoksi tein kahden vuoden sopparin.

Kahden hopeavuoden jälkeen Paananen teki turkulaisseuran kanssa jatkosopimuksen kausista 2021-2022.

– Nyt syksyllä sain miettiä, mitä haluan. Kahdessa kaudessa kaksi hopeaa plakkarissa, joten oli luontevaa jatkaa ja yrittää saattaa projekti päätökseen. Tämä tarkoittaa sen hopean kirkastamista. Oli aika helppo päätös jatkaa, kun tiesi, että valmentaja ja taustat jatkavat sekä fasiliteetit pysyvät korkeatasoisina.

Paananen on niitä nimiä, jotka Interin päävalmentaja José Riveiro kirjoittaa ensimmäisten joukossa fläppitaululle, kun pelaavaa kokoonpanoa laitetaan kasaan.

– Totta kai se on kivaa, kun luotetaan. Ei se ikinä ole kirkossa kuulutettu se avauksen paikka. Kyllä meillä on valmennuksen kanssa silti yhteinen ymmärrys, että treeneissä pitää näyttää se, että ansaitsee peliajan. Se auttaa, että omaan tekemiseen on luotto, mutta se ei tarkoita, että voisin alkaa surffailemaan.

Pieni, mutta taitava

Aleksi Paananen muistuttaa ulkoiselta habitukseltaan brasilialaista Diegoa, joka keräsi mainetta muun muassa Werder Bremenissä ja Juventuksessa niihin aikoihin, kun Paananen käynnisteli omaa uraansa liigatasolla. Tästä tulee myös miehen lempinimi Diego. Nimen on alun alkaen antanut KuPS:ssa Miikka Turunen.

– Hyvin se on säilynyt tähän asti. Se on tullut omaksi. Kuopiossa ja Lahdessa sitä käytettiin vielä enemmän. Välillä tuntuu täällä Turussa oudolta, kun joku kutsuu muulla nimellä, “Diego” naureskelee.

Ulkonäön lisäksi jotain samaa pystyy kaivamaan myös miesten pelityyleistä.

– Hänkin on pallollisesti taitava, kuten kaikki sieltä suunnalta tulevat. Jotain samankaltaisuuksia hyökkäyspään toiminnassa löytynee.

Hyökkäyspään toiminta tulee haastattelun aikana Paanasen suusta ulos useampaan otteeseen, joten on syytä kysyä hänen pelaajaprofiilistaan tarkemmin, sillä Interissä Paananen tekee peliä paljon myös keskikentän pohjalla.

– Olen aika monipuolinen kokemuksen myötä. Vähän välimallin pelaaja. Yritän tehdä duunini molempiin suuntiin, mutta koen vahvuuksien löytyvän hyökkäyspäähän mentäessä. Pystyn käynnistelemään hyökkäyksiä ja se on varmaan minun tärkein rooli täällä.

Paananen on fyysiseltä kooltaan pienempää sorttia. Kokoluokkaa Lionel Messi. Pieni koko ei ole onneksi koskaan kääntynyt Paanasta vastaan. Yksikään valmentaja ei ole hänen uransa aikana ylenkatsonut hänen fyysistä kokoaan. Päinvastaisia tarinoita Suomestakin varmasti löytyy.

– Olen aina ollut hyvä pallon kanssa junnuvuosista lähtien. Pystyn ihan puhtaasti sillä kompensoimaan kokoani. Ei valmentajat ole koskaan olettaneetkaan, että olisin maailman paras pääpelaaja tai vahvin kaksinkamppailuissa. Lähinnä valmentajat ovat rohkaisseet minua pelaamaan vahvuuksillani.

Kumman Paananen kohtaa pelin keskiössä mieluummin, oman kokoisensa vääntäjän vai pituudeltaan 190-senttisen karpaasin? Siihen häneltä ei löydy selkeää vastausta.

– Ei ole enää sellaisia pitkiä kömpelöitä pelaajia. Veikkausliiga on mennyt niin paljon urheilullisesti eteenpäin. Kookkaimmillakin pelaajillakin jalka liikkuu, joten enää ei vastustajan koolla ole väliä, Paananen miettii.

Urheilu-uran jälkeinen elämä avoinna

Puolustuksia syötöillään puhkovalla Paanasella on vielä rutkasti hyviä pelivuosia edessään ja keskittyminen on ollut tähän asti vain ja ainoastaan jalkapalloilijan ammatissa. Urheilu-uran jälkeisen työuran miettiminen tuli kuitenkin ajankohtaiseksi, kun puskista tullut koronakriisi alkoi runnella yhteiskuntaa.

– Tuli mietittyä asiaa, kun uhkana oli se, että väliaikaisesti joutuu laittamaan kengät naulaan. Oli huoli, että sarjaa ei pelata ja liigajengit kaatuvat. Tuli monta kuukautta pähkäiltyä, että mikä se plan B voisi olla. On kuitenkin vaikea suhtautua uran jälkeiseen elämään.

Suhtautumisesta tekee vaikean se, että Paananen rakastaa niin paljon sitä, mitä tekee ammatikseen juuri nyt.

– Olen monesti sanonut, että vaikka tästä puhutaan työnä, niin en ole ikinä kokenut tätä työksi. Minulle tämä on edelleen harrastus ja saan tehdä juuri sitä, mistä tykkään eniten. Sitten minulle vielä maksetaan tästä. Se on se juttu. Saan vuodesta toiseen tehdä rakasta harrastustani ja vielä ilman loukkaantumisia tähän asti. Ei ole koskaan ollut aamulla treeneihin lähtiessä se fiilis, että lähden töihin, Paananen fiilistelee.

Hän lupaa nauttivansa jäljellä olevista vuosista täysin rinnoin. Hetkessä eläminen tuntuu olevan Paanasen se niin kutsuttu pitkän tähtäimen suunnitelma.

– Se fiilis mitä tästä saan, on vaikea kuvitella löytyvän jostain muusta työstä. Käytännössä mahdoton löytää. Tuntuu tosi pahalta miettiä, että tämä ura jossain vaiheessa loppuu ja sitten pitäisi tehdä jotain, mistä ei nauti läheskään yhtä paljon. Olen yrittänyt löytää, mistä saisi samanlaista fiilistä. Sen suhteen on ollut aika hankalaa, joten aika avoimet kortit tässä vielä on.

Europelit kirkkaana mielessä

Toiveissa on, että Paanasen uralle sattuisi vielä lisää tähtihetkiä. Etenkin lähitulevaisuudessa Interin paidassa. Tässä kohtaa, kun jättää laskuista pois Interissä saavutetut liigahopeat, sijoittuvat Paanasen uran mieleenpainuvimmat hetket vuoteen 2012. Tuolloin KuPS eteni Europeleissä kolmannelle kierrokselle asti.

– Ne menivät ihan kivasti. Se oli kivaa aikaa. Antoi asioiden mennä vaan ja yritti nauttia joka hetkestä.

Paananen ei nostanut ensimmäisessä vastauksessa esiin sitä yksityiskohtaa, että hän iski näissä peleissä yhteensä kolme maalia vieraspeleissä Walesissa ja Israelissa.

– Se oli joku suonenveto, Paananen kuittaa.

Miehestä näkee kuitenkin selvästi päälle päin, että nuo muistot ovat hänelle tärkeitä.

– Se koko huuma ja buusti, minkä kaikki saivat joukkueesta… Koko kaupunki oli meidän takana. Sain vielä nuorena pelaajana olla siinä keskiössä. Tuntui, että muutamalla pelillä pystyi herättämään koko kaupungin. Se oli jotenkin hieno fiilis. Sen jälkeen ei ole vastaavaa päässyt kokemaan.

Paanasen seuraava mahdollisuus kokea eurohuuma uudelleen on onneksi jo oven takana, kun Inter mittaa tasonsa Euroopan kentillä. Europelit ovat täysin oma maailmansa ja Suomalaisten menestyminen niissä karkeloissa on ainakin tähän asti ollut harvinaista. Paananen kokee europelit niin, että menestystä haetaan tietenkin loppuun asti, mutta niissä elää myös vahvasti se “kirsikkana kakun päällä” -henki.

– Aina kun pelataan euromatseja, niin edustamme seuran lisäksi myös Suomea ja Suomen Veikkausliigaa. Siinä tulee sellainen vastuu omista tekemisistä siellä. Vaikka pelaamme seuralle, tuomme esiin myös suomalaista jalkapalloa. Ei voi kuitenkaan ajatella pelkästään niin, vaan pitää osata nauttia myös hetkestä. Omana itsenään, päättää Paananen.

 

(Pelikuvat: Tero Wester)