
FC Inter on solminut ison määrän valmentajasopimuksia kaudelle 2022. Suurin osa valmennusryhmästämme on jo selvillä ja lisäksi neuvotteluja jatketaan edelleen yksittäisten paikkojen täyttämiseksi.
Kauden 2022 valmentajaryhmästä löytyy paljon erilaista osaamista; on nuoruuden intoa, vuosien kokemusta valmennustyöstä, seurauskollisuutta, lajirakkautta sekä halua kehittyä valmentajana ja roppakaupalla valmennustaitoa. Yhteisenä nimittäjänä kaikelle edellä mainitulle voidaan pitää Interin valmennuslinjan toteuttamista siten, että pelaajakehitys on kaiken keskiössä.
FC Interin kauden 2022 valmentajaryhmästä löytyy tällä hetkellä 12 uutta tai uusvanhaa valmentajaa, joten vaihtuvuus kauteen 2021 verrattuna on 25 prosentin luokkaa. Interin kunniagalleriaankin nimetyn, edustusjoukkueen valmentajana toimineen, Jami Walleniuksen paluu valmentajaksi sinimustiin väreihin yhdessä Mika ”Muksu” Mäkitalon kanssa tuntuu FC Interin valmennuspäällikkö Jani Mäenpäälle erityisen mieluisalta.
– Jamin paluu seuramme valmentajaksi on merkitykseltään todella suuri niin seuralle kuin itsellenikin. Hänen valmentajakokemuksensa myötä seuraan saadaan hurjasti ammattimaista osaamista tietotaidon, valmennusosaamisen ja johtajuuden muodossa, iloitsee Mäenpää.

Seuran pitkäaikaisen edustusjoukkueen pelaajan Mika ”Muksu” Mäkitalon ottaessa ensiaskeleita valmennustehtävissä tulevalla kaudella B-junioreissa yhdessä Jami Walleniuksen ja Niko Kaganin valmennustiimissä, voidaan puhua hienosta kasvutarinasta seuran näkökulmasta katsottuna.
– Jami on Muksun pitkäaikainen valmentaja nuoruusvuosista aikuisuuteen Interissä. Odotan suurella mielenkiinnolla herrojen yhteisen matkan jatkumista. Muksulla on varmasti todella paljon annettavaa nuorille pelaajille valmentajana oman hienon peliuransa kautta ja tässä valmennustiimissä on myös mahdollista kehittyä nopeasti valmentajana, lisää Mäenpää.
Tulevan kauden 2022 valmentajaneuvotteluista Mäenpäälle jäi päällimmäisenä mieleen suuri kunnioitus ja kiitollisuus seuran valmentajien suuntaan.
– Valmentajiemme sitoutuminen seuraan ja seuran arvoihin on todella korkealla tasolla, mennytkin vuosi on osoittanut sen taas jälleen kerran. Toivotan kaikki uudet valmentajat lämpimästi tervetulleeksi Interiin sekä kiitän valmentajiamme sitoutumisesta myös pian alkavan kauden 2022 osalta, päättää Mäenpää.
FC Interin juniorijoukkueiden kauden 2022 vastuuvalmentajat ja muut tähän mennessä vahvistetut valmentajat:
Joukkue | Valmentajat |
Inter 2 / Reservijoukkue | vastuuvalmentaja: Tomi Kivikoski fysiikkavalmentaja: Kadem Hamidi |
A1 | vastuuvalmentaja: Jari Lähde valmentaja: Niko Loponen fysiikkavalmentaja: Kadem Hamidi |
A2 | valmentaja: Joel Mirel* |
B1 | vastuuvalmentaja: Jami Wallenius valmentajat: Niko Kagan ja Mika Mäkitalo fysiikkavalmentaja: Jari-Pekka Malinen |
B2 | vastuuvalmentaja: Jarno Heinonen valmentaja: Mika Pietilä fysiikkavalmentaja: Antti Laurila |
B3 | vastuuvalmentaja: Onni Vaininen valmentaja: Veeti Ahtikoski |
07 Mustat | vastuuvalmentaja: Sami Sanevuori valmentajat: Mikko Syrjänen ja Rasmus Jokinen fysiikkavalmentaja: Antti Laurila |
07 Sinimustat | vastuuvalmentaja: Adriano Dourado |
08 Mustat | vastuuvalmentaja: Merdan Mahmud valmentajat: Jari Hovi ja Arban Rashica fysiikkavalmentaja: Antti Laurila |
08 Sinimustat | vastuuvalmentaja: Saku Koskinen valmentaja: Teppo Rumpunen |
09 Mustat | vastuuvalmentaja: Merdan Mahmud valmentajat: Issa Najjar ja Kim Friman fysiikkavalmentaja: Antti Laurila |
09 Sinimustat | valmentaja: Joel Mirel* |
2010-syntyneet | vastuuvalmentaja: Kerim Mahmud valmentajat: Jirka Sottinen, Ismo Uusi-Uola, Jon Tarkiainen fysiikkavalmentajat: Nea Mikkola ja Liisa Eskonen |
2011-syntyneet | vastuuvalmentaja: Issa Najjar valmentajat: Markus vuori ja Topi Haatainen fysiikkavalmentajat: Nea Mikkola ja Liisa Eskonen |
2012-syntyneet | vastuuvalmentaja: Otto Tuovinen valmentaja: Sami Sinkkonen fysiikkavalmentajat: Nea Mikkola ja Liisa Eskonen |
2013-2015 -syntyneet | vastuuvalmentaja: Peter Nuyttens valmentajat: Berat Veseli, Ekrem Haskic, Markus Vuori ja Alisa Manninen |
2014-2015 -syntyneet tytöt | vastuuvalmentaja: Jasmin Kari valmentajat: Venla Nieminen, Milla Uusitalo ja Alisa Manninen (joukkue perustetaan, mikäli riittävä määrä tyttöjä saadaan toimintaan mukaan) |
* Mukana valmennuksessa vuoden 2021 loppuun saakka, jonka jälkeen Joel siirtyy uusiin haasteisiin toiselle paikkakunnalle. Kauden 2022 valmentaja ilmoitetaan myöhemmin.