
U15-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) aloittaa maajoukkuevuotensa 7. helmikuuta. Joukkue kokoontuu Eerikkilään neljäksi päiväksi neljän maalivahdin ja 27 kenttäpelaajan voimin. Päävalmentaja Kai Nyyssönen nimesi leirille kaksi pelaajaa FC Interistä, kun Valtteri Berg ja Oskari Inkeroinen saivat kutsun mukaan.
Myös U17-pojissa (2005 ja myöhemmin syntyneet) nähdään sinimustilta edustusta, kun Valentin Purosalo ja Niilo Puustinen ovat mukana. U17-pojat jatkaa valmistautumistaan EM-jatkokarsintaan. Minihuuhkajat leireilee Eerikkilässä 1.–3. helmikuuta. Päävalmentaja Erkka V. Lehtolan johtama ryhmä aloittaa leirin kahden harjoituksen päivällä, ja keskiviikkona on luvassa keskinäinen ottelu, kun ryhmässä on mukana peräti 3+30 pelaajaa.
FC Interin valmennuspäällikkö Jani Mäenpää osasi odottaa kyseisiä pelaajavalintoja.
– Minun mielestäni täysin ansaitut valinnat, Mäenpää toteaa.
– Valentin on harjoitellut pari viikkoa edustuksen mukana ja välillä B-junnujen kanssa. Hänellä on paljon ominaisuuksia, mitä monella pelaajalla ei ole. Nopeus on sellainen, mihin moni ei pysty. Urheilullinen kaveri, jolla on nyt takana pidempi jakso ehjänä ja hyvää harjoittelua, Mäenpää kehuu oikean laidan puolustajaa.
Hiljattain Musan Salamasta Turkuun siirtynyt Puustinen saa myös näyttöpaikan, vaikka viime kausi meni alkukesästä eteenpäin pilalle.
– Puustinen kärsi viime vuonna loukkaantumisista, mutta on nyt päässyt arkeen kiinni. Hän on B:n matkassa ollut. Olen Niilon suhteen tosi odottavaisin mielin. Toivottavasti hän saa treenata terveenä, sen verran paljon kaverissa on potentiaalia. Maltillisin askelin mennään kuitenkin ja huomioidaan tuo mennyt kausi. Potentiaalinen kaveri, jonka tämän hetkisen tason Erkka V. Lehtola haluaa mielellään katsastaa, valmennuspäällikkö puntaroi.
Berg ja Inkeroinen muodostavat 07-ikäluokalle hyvän toppariparin.
– Heidän kohdallaan samat sävelet. He harjoittelevat hyvin koko ajan. Maanantaisin ja tiistaisin he totuttelevat B:n kanssa, jotta saavat lisähaasteita. Välillä omassa ikäluokassaan he pääsevät liian helpolla. Molemmat ovat isokokoisia kavereita, niin B:ssä he pääsevät vääntämään fyysisesti, kun tila ja aika on vähissä, Mäenpää valaisee.
Hän iloitsee siitä, että seuran junioripuolella vallitsee nyt hyvä pöhinä ja tekemisen meininki.
– Olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen, että nyt meiltä on säännöllisesti mukana pelaajia eri ikäluokan maajoukkueissa. Se kertoo tekemisemme tasosta paljon, Mäenpää painottaa.
Katso koko U15-poikien leiriryhmä Palloliiton tiedotteesta.
Koko U17-poikien leiriryhmä puolestaan täältä.