FC Interin ensimmäisestä Suomen Cupin mestaruudesta 10 vuotta

31.10.2019

(Kuva: Tero Wester)

FC Inter voitti seurahistoriansa ensimmäisen Suomen Cupin mestaruuden tasan kymmenen vuotta sitten, 31. lokakuuta vuonna 2009. Helsingissä silloisella Finnair stadionilla pelatussa finaaliottelussa Inter kukisti Tampere Unitedin lukemin 1-2 (1-1). Interin toi ensimmäisellä puoliajalla tasoihin Kennedy Nwanganga ja toisella puoliajalla voitto-osumasta vastasi kuluneelta kaudeltakin tuttu pari valjakko Timo Furuholmin viimeistellessä maali Mika Ojalan syötöstä.

10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Interin mestarikorttilaisten joukkoon saatiin lisää jäseniä. Viime vuonna aloitetun perinteen mukaan jokainen Interin mestarijoukkueen jäsen saa itselleen mestarikortin, kun mestaruuden voittamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Mestarikortti toimii muun muassa ikuisena kausikorttina kaikkiin FC Interin kotiotteluihin. Juhlavuoden kunniaksi uudet mestarikortit jaettiin kuluneen kauden toiseksi viimeisen kotiottelun yhteydessä 28.9.

Kauden 2009 Suomen Cupin mestarijoukkuetta muistettiin 28.9.2019 pelatun FC Inter – FC Honka -ottelun yhteydessä. Joukkueesta paikalla olivat Severi Paajanen (toinen vasemmalta), Ville Nikkari, Ari Nyman, Joni Aho, Henri Lehtonen, Jani Meriläinen, Timo Furuholm ja Mika Ojala. (Kuva: Tero Wester)


FC Interin ottelut Suomen Cupissa 2009

Neljännesvälieräottelu 30.8.2009 FC Inter – PoPa 1-0
Puolivälieräottelu 1.10.2009 KuPS – FC Inter 0-2
Välieräottelu 25.10.2009 FC Lahti – FC Inter 3-4
Finaali 31.10.2009 Tampere United – FC Inter 1-2

 

Suomen Cupin Mestarijoukkue 2009

Joni Aho
Patrick Bantamoi (mv)
Martin Civit
Timo Furuholm
Pablo Gomez Marttila
Guillano Grot
Jermu Gustafsson
Joni Kauko
Henri Lehtonen
David Monsalve (mv)
Ville Nikkari
Kennedy Nwanganga
Ari Nyman
Mika Ojala
Severi Paajanen
Aristides Pertot
Ats Purje
Alberto Ramirez
Eemeli Reponen (mv)
Sami Sanevuori
Arttu Seppälä
Touko Tumanto
Claudio Verino
Felix Åkerlund

Päävalmentaja: Job Dragtsma