FC Interin Aleksi Heino siirtyy Chelseaan

 

FC Interin 16-vuotias hyökkääjä Aleksi Heino siirtyy englantilaisen suurseura Chelsea FC:n akatemiaan. Heino kirjoitti seuran kanssa kahden vuoden sopimuksen ja aloittaa Chelsean alle 18-vuotiaiden joukkueessa.

Heino kävi jo elokuussa ulkomailla antamassa näyttöjä Chelseassa FC:lle sekä VfL Wolfsburgille. Hyvin sujunut testijakso poiki lopulta hyökkääjälle siirron lontoolaisseuraan.

Aleksi Heino on Interin oma kasvatti, joka kuuluu Inter-Akatemiaan. Hän on alkujaan Turun Nappulaliigan kasvatti, joka ennen Interiin siirtymistä pelasi Turun Palloseurassa. Tällä kaudella hyökkääjä on pelannut ja harjoitellut pääasiassa Interin reservijoukkueen kanssa, minkä lisäksi hän on ollut mukana myös edustusjoukkueen harjoituksissa. Heino on tehnyt myös debyyttinsä maajoukkuepaidassa, sillä lupaava hyökkääjä valittiin viime vuonna ensimmäistä kertaa U15-maajoukkueeseen.

Heinolla oli voimassaoleva pelaajasopimus Interin kanssa, mutta Inter ja Chelsea pääsivät sopimukseen siirrosta. Interissä ollaan luonnollisesti iloisia Heinon päästessä ottamaan seuraava askel urallaan.

– Hienoa, että Interin akatemiasta pääsee pelaaja Chelsean tasoiseen seuraan. Toivotamme Aleksille todella paljon tsemppiä uuteen seuraan. Heinosta saaduilla siirtokorvauksilla pystymme kehittämään Interin omaa akatemiaa ja tukemaan pelaajien kehitystä kohti Veikkausliigaa sekä ulkomaan kenttiä, kommentoi Interin tekninen johtaja Vesa Mäki.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit