FC Inter uudelleenorganisoi myyntinsä ja markkinointinsa

Åbo Båtvarvin henkilökunnasta ainakin alkuun kolme henkilöä osallistuu FC Interin markkinointiin ja myyntiin. Myynnissä toimii Åbo Båtvarvin toimitusjohtaja Jyrki Hongisto ja markkinoinnissa sekä myynnin apuna Kari Lehtinen. Lisäksi Pär Landor toimii konsulttiapuna viestintään ja markkinointiin.

Jyrki Hongisto ja Kari “Kapa” Lehtinen vastaavat FC Interin tuotteiden ja palvelujen kehittämisestä, tuotteistamisesta ja myynnistä. FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki on tyytyväinen tehtyihin valintoihin.

– Kun päätös myynnin ja markkinoinnin ulkoistamisesta konsernin ulkopuolelle talvella tehtiin, aloimme heti etsiä parasta mahdollista ratkaisua. Nämä eivät ole koskaan nopeasti järjestettäviä asioita, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja uskon tämän luovan hyvän pohjan seuran kehitykselle, Mäki iloitsee.

Jyrki Hongisto aloitti kesäkuun alussa Åbo Båtvarv Ab:n toimitusjohtajana. Hongisto tulee turkulaisesta autokaupasta, jossa hän on työskennellyt viimeiset 16 vuotta.

– Olen toiminut erilaisissa myynti- ja markkinointitehtävissä yli 30 vuotta. Viimeksi olin Keskusautohallissa automyynnissä. Olen pohjimmiltani myyntimies ja tulen nimenomaan olemaan sitä myös tässä työssä, Hongisto sanoo.

Kari Lehtinen on toiminut Interin junioriorganisaatiossa kahdeksan vuoden ajan pääsääntöisesti vastuuvalmentajan roolissa useissa eri ikäluokissa. Lehtisen varsinainen työura on myynnin ja markkinoinnin puolelta 30 vuoden ajalta, niin yrittäjän kuin tulosvastuullisen myynninjohdon puolelta.

– Yrittäjän poikana tiedän mitä työnteko on ja sitä olen pitänyt ohjenuorana koko elämän – liittyy se sitten jalkapalloon tai yritystoimintaan. Ei riitä, että on ideoita – ne pitää pystyä myös toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, Lehtinen kertoo.

Läheinen yhteistyö Ruissalon telakan, FC Interin ja Veritas Stadionin kanssa luo hyviä mahdollisuuksia löytää ja räätälöidä aivan ennenäkemättömiä tuotteita ja palveluita.

­

– Inter tarjoaa lähes mitä vain korkealaatuisen urheiluviihteen ja yrityksen rentouttavan tyky-päivän väliltä. Ruissalon juhla-, kokous- ja konserttisalit Westin ja Lindblom, vierasvenesatama ja koko vanha Åbo Båtvarfin alue palvelevat mitä moninaisimpia tarkoituksia. Monipuolinen charterveneliikenne on uniikki tuotemaailma. Veritas Stadion puolestaan on urheilu-, kokous- ja ravintolastadion parhaimmasta päästä keskellä Kupittaata ja Turkua, toteavat Lehtinen ja Hongisto.

Ota yhteyttä:
Jyrki Hongisto, p. 0400 158 384, jyrki.hongisto@fcinter.fi
Kari Lehtinen, p. 040 574 7990, kari.lehtinen@fcinter.fi

Sivu päivitetty 07.06.2018

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit