FC Inter Marbellassa 7: Vahvempana kohti kotia

10.3.2019

Joukkue on jättänyt Espanjan lämmön taakseen ja matkaa kohti koti-Suomea. Aamukahvit siemailtiin parvekkeilla imien pintaan vielä viimeiset D-vitamiinit. Vaikka nurmikenttää, vaaleita hiekkarantoja ja juuri noussutta aurinkoa tiirailtiin kaihoten, ei kotiinpaluu tunnu juuri harmittavan.

Kulunut leiriviikko on ollut monella tapaa tapahtumarikas. Lukuisten erilaisten harjoitusten lisäksi joukkue on päässyt käsittelemään rauhassa muita joukkueelle merkityksellisiä asioita. Kapteenisto on valittu ja joukkue on määritellyt seuran arvojen mukaiset yhteiset tavoitteet ja pelisäännöt.

Joukkueen pelityyli on ottanut leiriviikon aikana aimo harppauksen eteenpäin. Nurmikentät ja lämmin ilma mahdollistivat pidemmät harjoitusajat, kuin mihin Suomessa on talvikuukausina totuttu. Pidemmät harjoitusajat toivat tekemiseen paljon kaivattua rauhaa.

Perjantaina pelattu harjoitusottelu norjalaista IK Startia vastaan tuki joukkueen tavoitetta oman pelitavan vahvistamisesta. Hyvätasoinen ja organisoitunut kansainvälinen vastustaja valmisti joukkuetta Suomen Cupin ja pian alkavan Veikkausliigan lisäksi myös kesän Europeleihin.

Vähintään yhtä merkittävä vaikutus leirillä on ollut joukkueen yhteishenkeen. Tiiviisti saman katon alla vietetty aika, lukuisat harjoitukset ja yhteiset aktiviteetit, kuten kananmunien pudottelu ilmapallojen varassa parvekkeilta ja jumppapalloilla toistensa jyrääminen, ovat olleet omiaan lujittamaan joukkuetta. Päävalmentaja Riveiro kiitteleekin pelaajia näiden antamasta panoksesta.

– Pelaajat ovat käyttäytyneet joka minuutti todella ammattiamisesti. He panostivat harjoituksiin, kehitykseensä sekä joukkueen sisäisen kommunikoinnin parantamiseen. Olemme myös saaneet integroitua joukkueen uusia pelaajia. Positiivista oli myös yhden B-juniorimme osallistumien leirille, Riveiro kiittelee.

Joukkueen yhteisöllisyyden merkitystä onkin vaikea kiistää. Mitä paremmin joukkue kommunikoi ja tukee toisiaan, sitä suurempi halu pelaajilla on antaa itsestään kaikki pelikavereiden ja joukkueen puolesta. Kun joukkue väistämättä kohtaa kauden aikana myös heikompia hetkiä, päästää niistä hyvällä yhteishengellä nopeasti yli. Myös tasaiset ottelut voidaan kääntää voitoiksi pelaajien heittäytyessä toistensa vuoksi. Samaa yhteishenkeä on leirin aikana lujitettu jo ennestään tiiviin valmennustiimin välillä.

– Valmentajien osalta ryhmän yhteisöllisyys on todella tärkeää. Tulemme kokemaan kauden aikana hyviä ja huonoja hetkiä. Kun yhteiset tavoitteemme ovat selvät ja sitoutumisemme todellista, tiimi pysyy rauhallisena ja keskittyneenä, saimmepa sitten kritiikkiä tai kehuja, Riveiro selventää.

Kotiin palaavan FC Interin matka jatkuu Suomen Cupissa viikon päästä pelattavalla vierasottelulla Herculesta vastaan. Samalla joukkue valmistautuu reilun kolmen viikon kuluttua käynnistyvään Veikkausliigakauteen. Vaikka viimeisillä viikoilla onkin vielä ratkaiseva merkitys, on joukkue näin leirin jälkeen valmiimpi tuleviin koitoksiin.

– Yleisesti ottaen tiedämme nyt entistä paremmin mitä haluamme. Olemme ryhmänä entistä tiiviimpi ja hahmotamme paremmin, millainen joukkue olemme ja millaiseksi joukkueeksi haluamme lähitulevaisuudessa kehittyä, Riveiro summaa.

Suuri kiitos leirikohteena toimineelle Marbella Football Centerille moitteettomista puitteista. Kiitos myös joukkueen entiselle pelaajalle Diego Corpachelle, joka mahdollisti joukkueen leireilyn kohteessa. Kiitoksen ansaitsevat myös jokainen joukkueen pelaaja ja valmennustiimin jäsen sekä seuran henkilökunta ja vapaaehtoiset, jotka ovat olleet joukkueen tukena. Tästä matka jatkuu kohti tulevia koitoksia tutulla tyylillä – enemmän yhdessä!