Esa Aalto auttaa psykologisena valmentajana pelaajia parhaimpaansa

Interin tuore psykologinen valmentaja Esa Aalto.

 

Interin edustusjoukkueen taustaryhmä on saanut vahvistusta, kun tiimiin liittyi muutama viikko takaperin psykologinen valmentaja, pelaajaurallaan myös Interissä pelannut, Esa Aalto. Aallon mukaantulon myötä taustaryhmä vahvistunut urheilupsykologian osa-alueella. Aallon toimenkuvaan kuuluu joukkuetoiminnan lisäksi yksilötapaamiset pelaajien kanssa.
 
Interissä juniorivuosinaankin pelannut Aalto oli mukana Interin edustusjoukkueen pelaajaringissä pari kautta ennen kuin hän päätti Inter-uransa vuonna 2014, kun maalivahdin tie vei Paraisten kautta Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa Aalto suoritti pelaamisen ohella psykologian kandidaatin tutkinnon. Seuraavaksi Aallon matka jatkui pelaajaurallaan Walesiin, ja siellä hän suoritti samalla urheilupsykologian maisterin tutkinnon. Tämän jälkeen peliura jatkui vielä Espanjaan, jossa myös alkoi tällä hetkellä käynnissä oleva urheilu – ja terveyspsykologian tohtorin tutkinnon tekeminen. Pelaajaura Aallolla päättyi noin vuosi sitten, jonka jälkeen hän on keskittynyt täysipäiväisesti urheilupsykologiaan. Interin psykologisena valmentajana Aalto on aloittanut toukokuun puolivälissä.
 
Psykologinen valmentaja toimii osana joukkueen taustaryhmää ollen säännöllisesti mukana joukkueen harjoituksissa ja tekee harjoitusten ulkopuolella halukkaiden pelaajien kanssa yksilötyötä. Yksilötyössä keskitytään pelaajien psykologisen suorituskyvyn ja hyvinvoinnin kehittämiseen.

Aalto kokee tärkeänä huomioida psykologisen puolen huippu-urheilussa, sillä se on merkittävä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja suorituskykyä.

– Huippu-urheilu on erittäin vaativaa ja psykologisella puolella voidaan tuoda lisäapuja valmistautumiseen ja kaikkien huippu-urheilun stressitekijöiden sietämiseen ja niiden yli pääsemiseen. Lisäksi huippu-urheilijat on nimensä mukaisesti huippu-urheilijoita, eli erot pelaajien välillä ei ole välttämättä kauhean isoja. Pelipäivän vireys- ja valmiustila voikin olla iso erottava tekijä, ja siinä urheilupsykologia voi tuoda esimerkiksi keskittymiskyvyn, itseluottamuksen tai motivaation kehittämisen kautta lisäapuja, Aalto linjaa.
 
– Pukukoppimaailma on muuttunut paljon sanotaanko nyt vaikka viimeisen 10 vuoden aikana. Uusi sukupolvi on tietoisempi ja vastaanottavaisempi urheilupsykologiaa ja mielenterveyttä koskevia asioita kohtaan, ja se näkyy selvästi. Niinhän se useasti menee, että uudet sukupolvet haluavat kehittää niitä asioita, jotka ovat heidän mielestään ollut huonoja. Tämä näkyy urheilussa pukukoppimaailman muutoksessa, mutta myös valmennuskulttuurissa. Siinäkin ollaan siirrytty enemmän siihen ihmiskeskeisempään valmentamiskulttuuriin, ja pois kokonaan auktoriteettisestä johtamisesta, mikä on tietenkin hyvä asia. Ihmiskeskeinen valmentaminen suojaa ja kehittää mielenterveyttä ja antaa mahdollisuuden sen kanssa työskentelemiseen, Esa avaa.

Kaudelta 2023 psykologinen valmentaja odottaa hyviä tuloksia niin urheilupsykologian kuin joukkuemenestyksen osalta.

-Odotan ja toivon, että pääsen hyvin mukaan joukkueeseen ja tuon urheilupsykologian osaksi joukkueen arkea ja sillä tavoin myös omalta osaltani autan joukkuetta menestymään kentällä, Aalto päättää.

Katso Esa Aallon haastattelu:

 

Uutena avauksena tulleen urheilupsykologian lisäksi Interiläisillä on jo vuosia ollut mahdollisuus tavata psykologi Nina Forstén-Lindmania, joka auttaa ja tukee tarpeen mukaan pelaajia nuorimmista junioreista aina edustusjoukkueeseen asti. Siviilityössään koulupsykologina toimiva Forstén-Lindman on toiminut seuran vapaaehtoisena jo yli 20 vuoden ajan.

– Olen kenen tahansa pelaajan käytettävissä tarvittaessa. Minuun voi ottaa yhteyttä kuka tahansa seuran pelaaja tai valmentaja sähköpostitse tai puhelimitse. Minua voi tulla matalalla kynnyksellä myös nykäisemään hihasta, kun minut näkee kentän laidalla, Forstén-Lindman kertoo.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.TPV63129 - 8110
5.EBK531111 - 11010
6.VJS622215 - 968

7.Tampere United52129 - 637
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt40044 - 14-100

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit