Uudistunut Veritas Stadion saa tulikasteensa – Inter isännöi maanantaina IFK Mariehamnia

 

Pitkä odotus on ohitse. FC Inter pääsee vihdoin pelaamaan Veikkausliigassa kotiotteluita, kun Veritas Stadionin kenttäremontti valmistui ajallaan. Alustan lisäksi stadionilla on uutta myös komea päätykatsomo, mikä täydentää stadionkokonaisuuden. Maanantaina on luvassa täten historiallinen ottelu, kun Inter isännöi liigassa IFK Mariehamnia uudistuneessa kotipyhätössään.

Alkukausi on ollut pitkä ja haastava, sillä joukkue pelasi ensimmäiset neljä kierrosta vieraissa ja vastassa oli lähinnä mitalisuosikkeja. Nyt on aika lyödä pienoinen kirivaihde silmään uuden startin myötä. Vastassa oleva “Grönvitt” on niin ikään aloittanut kautensa rahtusen mollivoittoisesti. He ovat pelanneet jo kuusi kierrosta ja onnistumisia on tullut yhden voiton ja tasapelin verran. Joukkue katkaisi viime kierroksella neljän ottelun tappioputkensa viikko sitten FC Hakan kustannuksella. Nähtäväksi jää onko tuloksen myötä IFK:n peli hieman vapaantuneempaa.

Maanantain isäntäjoukkueesta ainakin paistoi rentous, kun se pääsi viikonlopun aikana jo harjoittelemaan pariin otteeseen itse peliareenalla. Ainakin Noah Nurmesta huokui hyvä positiivinen energia, kun hän lausui turkulaisten ennakko-odotukset odotettuun kamppailuun.

– Eiköhän täällä ole hyvä fiilis huomenna. Tulee paljon ihmisiä katsomaan ja uskon, että tuo uusi päätykatsomo pitää äänen vielä paremmin sisällä. Uskon, että on mahtava tunnelma, keskikentän pohjapelaaja puntaroi.

Nurmi kertoi, että tuore pelialusta vaatii tyypillisesti totuttelua.

– Vähän se oli sellainen vielä kuin uusi tekis on, pallo liukui vähän hassusti. Oli se tänään (sunnuntaina) jo paljon parempi kuin eilen. Eiköhän se ole pelissä jo sitten hyvä, kun saa myös vettä päälle, Noah antoi kenttäarvion.

Vaikka myös saarelaisilla on ollut alkukaudesta omat vaikeutensa, niin heidän kanssaan pitää olla tarkkana alkuvihellyksestä lähtien.

– Heillä on aika kokenut ja omaa pelitapaa vahvasti toteuttava joukkue. Varmasti kiperä vastus, mutta uskon, että omalla hyvällä tekemisellä saadaan kolme pinnaa.

Mitä Interin varakapteeni odottaa itse ottelulta?

– Sitä, että voitamme tietenkin ja saadaan viihdyttävä peli aikaiseksi. Meidän pitää olla viihdyttäviä, eikä vastustajan, Nurmi summasi.

Kumpikin joukkueista pelasi voitokkaasti menneellä viikolla Suomen Cupissa. IFK Mariehamn voitti vieraissa PPJ:n maalein 0-3. Inter voitti samoin lukemin Tampere Unitedin.

Interin ja Grönvittin kohtaamisissa sinimustat ovat selvästi olleet viime vuosina niskan päällä. Talvella Liigacupissa Inter voitti IFK:n Daniel Rökmanin maalilla. Tuo ottelu mukaan lukien Inter on voittanut peräti seitsemän kertaa putkeen IFK Mariehamnin kilpailullisissa otteluissa. Tuota putkea olisi komea jatkaa juuri uudistuneen stadionin avajaisottelussa. Lippukauppa on käynyt otteluun todella kuumana, joten tunnelma kannattaa tulla kokemaan ehdottomasti paikan päälle.

FC Inter – IFK Mariehamn maanantaina Veritas Stadionilla klo 18.00. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä myös Ruudusta.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit