Otteluennakko: SJK – FC Inter

30.6.2019

(Kuva: Tero Wester)

 

Kesän alku tekee Pohjanmaan joukkueet Interille kunnolla tutuiksi. Edellisissä otteluissaan KPV:n Kokkolasta ja VPS:n Vaasasta kohdannut Inter kohtaa nimittäin huomenna vielä kolmannenkin alueen joukkueen eli SJK:n. Veikkausliigan ottelu Seinäjoen OmaSP Stadionilla alkaa kello 18.30.

Kotijoukkue SJK:n kesäkuu sujui ailahtelevaisesti. Joukkue voitti ensin kuun alkajaisiksi kärkipään KuPS:n vieraskentällä 1-0, mutta joutui toisaalta taipumaan kuun toisessa ottelussaan HIFK:lle samoin lukemin. Seinäjokisten edellisestä ottelusta on tosin jo liki kaksi viikkoa, sillä SJK ei pelannut juhannuksen jälkeisellä kierroksella. Tasainen Veikkausliiga pitää SJK:n joka tapauksessa hyvin iskuetäisyydellä sarjataulukon kuudennella sijalla.

Myös Interille edellinen ottelu oli pienoinen pettymys, kun toiseksi viimeisellä sijalla ollut VPS ei suostunut taipumaan Turussa ja pisteet jaettiin 1-1-lukemin. Samalla Inter putosi sarjan kärkipaikalta, vaikka piste-ero kärkipäässä säilyikin liki olemattomana. Kauden kuudennen maalinsa tehnyt Timo Furuholm sen sijaan paranteli asemiaan Filip Valencicin johtamassa maalipörssissä.

Vastustaja SJK:n erikoisuutena viiden maalin tehomies Denys Oliinyk on joukkueensa ainoa enemmän kuin yhden maalin tehnyt pelaaja. Esimerkiksi IS-tähtipörssiä johtava SJK:n Moshtagh Yaghoubi on onnistunut maalinteossa vasta kertaalleen. Yaghoubi ja Jude Arthur kuitenkin puuttuvat kotijoukkueen kokoonpanosta huomenna korttitilin täyttymisten takia.

Viime kaudella SJK oli Interille varsin mieluisa vastus, koska Inter onnistui voittamaan keskinäisen ottelun sekä vieras- että kotikentällä. Kauden päätöskierroksella Seinäjoella Inter ei onnistunut voittamaan SJK:ta enää kolmatta kertaa, vaan tuloksena oli 2-2-tasapeli. Tämän kauden alku ja Interin kauden ensimmäinen kotiottelu oli kuitenkin jo jotain aivan muuta. Vielä parasta kuntoaan hakeneella Veritas Stadionin nurmella SJK hallitsi tilanteen paremmin ja voitti 2-1.

Toisin kuin Inter, SJK on pelannut alkukaudella melko vähämaalisia otteluita. Yksikään SJK:n 12 ottelusta ei ole päättynyt yli yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. Kenties lähimpänä kahden maalin voittoa SJK oli juuri Interiä vastaan alkukaudesta, kun Filip Valencic ampui kavennusmaalin vasta 86. minuutilla. Interin päävalmentaja Jose Riveiron mukaan tuo ottelu oli yksi Interin kehnoimmista tällä kaudella.

– Se ottelu pelattiin hyvin vaikeissa olosuhteissa, koska kenttä ei silloin ollut hyvässä kunnossa. Silloin SJK kykeni sopeutumaan siihen paremmin kuin me ja se oli yksi tärkeimmistä syistä, joiden takia he olivat silloin meitä parempia. Kausi oli silloin myös eri vaiheessa, emmekä olleet silloin parhaimmillamme, Riveiro muistelee.

Sittemmin Veritas Stadionin nurmi on jälleen saatu huippukuntoon. Huomisesta ottelusta Inter-valmentaja odottaa alkukauden kohtaamisen nähden erilaista ja antaa samalla kehunsa Seinäjoen OmaSP Stadionille.

– Pääsemme pelaamaan huomenna hienossa ympäristössä. Seinäjoen stadion on upea ja tekonurmi siellä on melko nopea. Vastustajana SJK on kova ja heillä on hienoja pelaajia. He ovat vaarallisia silloin, kun heillä on tiloja, joihin juosta tilanteenvaihdoissa sekä suorissa hyökkäyksissä. Meidän täytyy olla todella hereillä ja keskittyneitä, jotta pystymme hallitsemaan yksityiskohdat heitä paremmin, Riveiro painottaa.

Pelaajatilanne Interillä on palautunut jälleen erittäin hyväksi, sillä vain Lassi Viholainen ei ole käytettävissä SJK:ta vastaan. Lisäksi alkukaudella kymmenen ottelua Ykkösen EIF:ssä pelanneen ja niissä kaksi maalia iskeneen Matias Lahden laina Tammisaaressa päättyy tänään. Hän palaa Interin mukaan jälleen SJK-ottelun jälkeen.

 


VEIKKAUKSEN PITKÄVETO

Huominen ottelu on mukana Veikkauksen Pitkävedossa. Kaikki kohteet löydät täältä.


RUUTU+

Mikäli et pääse otteluun paikalle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/veikkausliiga


INTER TV

Maalivahti Henrik Moisander ennakoi huomista SJK:n kohtaamista InterTV:n haastattelussa: