Otteluennakko: FC Lahti – FC Inter

18.4.2019

Kuva: Tero Wester

FC Interin pääsiäiseen kuuluu matka Lahteen, kun joukkue kohtaa vierasottelussa FC Lahden. Kisapuiston tekonurmella pelattava Veikkausliigan ottelu alkaa perjantaina kello 18.30.

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kertaalleen. Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa FC Lahti vei pisteet Kupittaalta viime hetkien maalilla lukemin 1-2. Viime kauden kohtaamiset Veikkausliigassa sen sijaan olivat Interille suosiollisempia. Inter voitti Lahden sekä kotona että vieraissa ja kertaalleen joukkueet pelasivat maalittoman tasapelin Lahdessa.

FC Lahti on kuitenkin monilla tavoin eri joukkue kuin viime kauden kohtaamisissa. Valmennusvastuun Toni Korkeakunnakselta perinyt Sami Ristilä on uudistanut joukkuetta ja uusia pelaajia lahtelaisjoukkueessa on toistakymmentä. Tästä osoituksena kahdessa ensimmäisessä liigaottelussa peliaikaa saaneista 16 pelaajasta vain kuusi pelasi Lahdessa viime kaudella. Uusien pelaajien joukossa on myös viime kaudella Interiä edustanut Teemu Penninkangas.

Suomen Cupista Interin tavoin puolivälierissä pudonneen Lahden osalta Veikkausliiga alkoi vuoristoratamaisesti. Kisapuiston kauden avausottelussa KuPS meni peräti kolmen maalin johtoon ensimmäisellä puoliajalla ja näytti murskaavan lahtelaisryhmän. Tauon jälkeen asetelmat kuitenkin kääntyivät ja loppuluvuiksi tulostaululle kirjattiin 3-3. Maanantaina toisen liigaottelunsa pelannut FC Lahti voitti vieraskentällä HIFK:n Josun maalilla. Espanjalaislaituri osui myös KuPS-ottelussa ja on kahdella maalillaan joukkueensa paras maalintekijä.

Vaikka Interin riveissä ei varsinaisia lahtelaisia olekaan, entisiä FC Lahden pelaajia joukkueessa edustavat Mikko Kuningas, Henrik Moisander ja viimeisimpänä Interin paitaan täksi kaudeksi vaihtanut Aleksi Paananen. FC Interin päävalmentaja Jose Riveiron mukaan FC Lahtea vastaan odotettavissa on tasainen ottelu, jossa ei ole suosikkia.

– Minulla ei ole koskaan ollut yhtään helppoa ottelua Lahtea vastaan, enkä odota sellaista nytkään. Heidän pelaamisensa on hyvin organisoitua, heillä on pari vaarallista hyökkäyspään pelaajaa ja he puolustavat tiiviisti. Siksi kolmen maalin päästäminen oli heidän kaltaiselleen joukkueelle erikoista, mutta toisaalta he osoittivat luonnetta tulemalla vielä tasoihin, Riveiro mainitsee viitaten FC Lahden ja KuPS:n 3-3 päättyneeseen otteluun.

FC Interin hyvä vierasvoitto VPS:sta ei kantanut enää toiseen otteluun Pohjanmaan joukkuetta vastaan, kun SJK kävi hakemassa pisteet Veritas Stadionilta viime lauantaina lukemin 1-2. Riveiron mukaan joukkue on käsitellyt edellisestä ottelusta sekä positiiviset, että negatiiviset asiat.

– Olemme yrittäneet oppia niin huonoista kuin hyvistäkin tapahtumista viime ottelusta. Erityisesti kun emme hyötyneet siitä pisteiden muodossa, yritämme tehdä siitä hyödyllisen välttämällä samoja virheitä tulevaisuudessa, Riveiro kertoo.

Kahdesta edellisestä ottelusta sivussa olleella Juuso Hämäläisellä on mahdollisuus palata Interin kokoonpanoon huomisessa ottelussa. Tilanne perjantain osalta vaikuttaa espanjalaisvalmentajan mukaan hyvältä.

– Albion Ademi on ainoa, joka ei ole sataprosenttisessa kunnossa. Muilta osin meidän täytyy tehdä valintoja ja yritämme ottaa mukaan ne, jotka ovat parhaiten valmiita tähän otteluun, Riveiro muistuttaa.

Kaiken kaikkiaan Veikkausliigan alku on päävalmentajan mukaan ollut osoitus sarjan odotetusta tasaisuudesta.

– On helppoa huomata, ettei yksikään joukkue ole vielä täysin löytänyt pelaamiseensa rytmiä ja ottelut ovat hieman ennalta-arvaamattomia osin myös joidenkin pelikenttien takia. Veikkausliigan alku on ollut todella tasainen ja kukaan ei pysty kunnolla ennustamaan yksittäisen ottelun voittajaa. Sarja on todella avoin ja meidän on vain oltava vahvoja ja selvittävä näissä olosuhteissa. Yritämme samaan aikaan saada mahdollisimman paljon pisteitä ja pitää silmällä myös pelaamisen prosessia, Riveiro toteaa.


VEIKKAUKSEN PITKÄVETO

Huominen ottelu on mukana Veikkauksen Pitkävedossa. Kaikki kohteet löydät täältä.


RUUTU+

Mikäli et pääse otteluun paikalle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/veikkausliiga

Jos et ole vielä Ruutu+:n asiakas, saat palvelun ensimmäisen kuukauden veloituksetta koodilla SC19INTER Aktivoi lahjakortti osoitteessa https://kauppa.ruutu.fi/lahjakortti(Tilaus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana hintaan 9,95 €/kk)


INTER TV

Puolustaja Miro Tenho ennakoi huomista FC Lahden kohtaamista InterTV:n haastattelussa: