Kupittaan perjantai-illassa saadaan esimakua syksyn Suomen Cupin loppuottelusta, kun finalistit FC Inter ja Helsingin Jalkapalloklubi kohtaavat Veikkausliigan ottelussa. Huominen liigaottelu Veritas Stadionilla alkaa kello 18.30.

Viime kaudella Inter voitti joukkueiden välisistä kolmesta Veikkausliigan otteluista kaksi jälkimmäistä. Kotinurmellaan Inter ryöpytti HJK:ta 4-1 ja kauden toiseksi viimeisessä ottelussa Helsingissä Inter nappasi täydet pisteet Filip Valencicin maalilla. Lopulta HJK jäi karusti ulos europeleistä ja Inter puolestaan palasi mitaleille vuosien tauon jälkeen.

Interin päävalmentaja José Riveiro työskenteli HJK:ssa vielä kaudella 2018, mutta reilussa kahdessa vuodessa molemmat joukkueet ovat kokeneet paljon muutoksia. Esimerkiksi kauden 2018 cup-finaalin kokoonpanoista molemmissa joukkueissa on vain kolme silloista pelaajaa jäljellä. Riveirolle HJK:ta vastaan pelaamisessa on silti jotain erityistä.

– Ei tunnu siltä, että ajastani siellä olisi vielä kovin kauaa. Käytännössä kaikki silloiset taustahenkilöt ovat edelleen HJK:n toiminnassa mukana ja pelaajistakin monia, vaikka he eivät cupin finaalissa mukana olleetkaan. HJK:ta vastaan pelaamisessa on aina jotain erityistä, eikä pelkästään vain minulle vaan kaikille meille. Se on iso seura ja kaikki haluavat kaataa juuri HJK:n, Riveiro arvelee.

Vastustaja on tosiaan viime kaudesta muuttunut paljon ja hankinnoissaan HJK on keskittynyt Suomessa jo tasonsa osoittaneiden pelaajien hankkimiseen. Täksi kaudeksi helsinkiläisten riveihin ovat siirtyneet muun muassa Antonio Reguero, Luis Carlos Murillo, Miro Tenho, Lucas Lingman, Rasmus Schüller, Roope Riski ja Atomu Tanaka. Kova nimilista on tuottanut tulosta myös kentällä, sillä HJK on cupin finaalipaikan lisäksi voittanut molemmat Veikkausliigan ottelunsa. Sarja-avauksessa joukkue kaatoi vieraskentällä FC Lahden vakuuttavasti 4-0 ja edellisessä ottelussaan Hakan Töölössä 3-1.

Riveiro ei peittele HJK:n vaikeutta vastustajana. Samalla hän arvelee kuitenkin tietävänsä keinot, joilla Inter voi päästä lähelle hyvää tulosta.

– HJK on kovatasoinen ja teknisesti taitava joukkue. Erityisesti keskikentän kolmikko heillä on fantastinen ja heillä on kentällä paljon maalintekoon pystyviä pelaajia. Jos he saavat pitää palloa liikaa, heitä vastaan on vaikea pelata. Meidän on siis löydettävä keinot pitää palloa omalla joukkueellamme ja testata heidän puolustustaan. Sillä tavoin pääsemme näkemään, kuinka hyviä he oikeastaan ovat, espanjalaisvalmentaja paljastaa.

Muiden europelijoukkueiden tavoin Inter pelasi viikonloppuna jo kauden kolmannen Veikkausliigan ottelunsa. Kehnon KuPS-ottelun jälkeen Ilves sai Veritas Stadionilla vastaansa aivan erilaisen Interin. Peräti lukemiin 5-1 päättyneessä ottelussa Timo Furuholmin hattutempun lisäksi myös Jesper Engström ja Taiki Kagayama osuivat maalipuiden väliin. Erityisesti kotikentällään Inter on Riveiron mukaan ollut hyvä niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin.

– Esityksemme täällä Veritas Stadionilla ovat olleet vahvoja koko kesän. Myös cupissa KuPS:aa vastaan joukkue pelasi hyvin tai erittäin hyvin, vaikka olimmekin välillä tappiolla. Saamme siitä paljon itseluottamusta tähän seuraavaan isoon haasteeseen, joka meitä odottaa huomenna.

– Tässä vaiheessa kautta tulokset ovat ehkä tärkeämpiä kuin kokonaisuus. Olemme kuitenkin osoittaneet, että nyt meille ainoa tapa tehdä tulosta on hyökkäämällä ja luomalla enemmän paikkoja kuin vastustaja. Siihen pyrimme myös nyt ja toivottavasti olemme yhtä tehokkaita kuin Ilvestä vastaan, Riveiro kertoo.

Kevin Kouassivi-Benissan joutuu jättämään huomisen ottelun väliin, sillä säännöt eivät mahdollista pelaamista lainaajaseuraa vastaan. Interin harjoituksista sen sijaan kantautui ottelun alla rohkaisevia uutisia, sillä viime viikolla sivussa olleen Juuso Hämäläisen lisäksi reilun kuukauden kuntoutuksessa ollut Matias Ojala harjoitteli jo joukkueen mukana. Riveiron mukaan tilanne näyttääkin tällä hetkellä melko hyvältä.

– Myös Juuso ja Matias olivat tänään kentällä kanssamme. Alamme siis olla hyvin lähellä sitä, että kaikki olisivat kunnossa. Matiaksen kohdalla taustalla on kuitenkin vähän pidempi poissaolo, joten hän ei ole vielä valmis kokoonpanolistalle lisättäväksi, Riveiro toppuuttelee.


Timo Furuholm ennakoi mm. huomista HJK:n kohtaamista InterTV:n haastattelussa:


LIPUNMYYNTI

Liput perjantain Inter-HJK -otteluun ovat myynnissä vain ennakkoon Tiketin verkkokaupassa ja myyntipisteissä. Oma lippu kannattaa hankkia pian, sillä katsomot täyttyvät kovaa vauhtia. Lisäksi pelipäivän lippuhintoja 5 € edullisemmat ennakkohinnat ovat voimassa enää tänään klo 23.59 asti. Huom! Stadionilla ei ole lipunmyyntiä ottelupäivänä, vaan jokaisella otteluun saapuvalla tulee olla etukäteen hankittu lippu. Huomisessa ottelussa on pääkatsomon lisäksi käytössä Olympiakatsomo. Tarvittaessa paikkoja voidaan avata myyntiin myös päätykatsomosta.

Osta liput

 

POIKKEUSJÄRJESTELYT

Aluehallintoviraston poikkeusajan päätökset tuovat omat erityisjärjestelynsä ainakin alkukauden ottelutapahtumiin. Tutustu järjestelyihin etukäteen:

Lue lisää ottelutapahtuman järjestelyistä

 

RUUTU+

Mikäli et jostain syystä pääse otteluun paikan päälle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruudun välityksellä: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/veikkausliiga

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit