Otteluennakko: FC Inter – HIFK

 

FC Interin kotitaikaa saapuu perjantaina murtamaan huimaan vireeseen äitynyt HIFK. Veikkausliigan ottelu Veritas Stadionilla alkaa huomenna kello 18.30.

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset Turussa ovat olleet pistejakauman osalta varsin yksipuolisia. Kuudesta Veikkausliigan ottelusta HIFK on onnistunut ottamaan vain yhden tasapelipisteen kaudella 2016. Viime vuonna Interin onnistui kääntää keskinäinen ottelu Veritas Stadionilla kaksi kertaa tappioasemasta tasoihin ja lopulta 3-2-voittoon.

HIFK:n kausi 2020 alkoi mollivoittoisesti, sillä joukkue hävisi kaksi ensimmäistä kotiotteluaan 0-3 KuPS:lle ja FC Lahdelle. Jälkimmäisen kotiottelun ja vasta kolmen pelatun kierroksen jälkeen päävalmentaja Tor Thodesen sai lähteä ja vastuu siirtyi valmennustiimissä jo entuudestaan olleille Teemu Kankkuselle ja Mike Keeneylle. Kaksikon alaisuudessa helsinkiläisjoukkue on ollut kuin uudestisyntynyt ja voitoilla SJK:sta, IFK Mariehamnista, Hakasta sekä TPS:sta HIFK on hilannut itsensä jo neljännelle sijalle. Kärkipaikkaa pitävään Interiin matkaa on vain kolme pistettä, ja HIFK on pelannut ottelun Interiä vähemmän.

HIFK on voittanut neljä viidestä ottelustaan nykyvalmennuksen alaisuudessa, mutta vielä paremmin on toistaiseksi pitänyt Interin kotitaika. Inter kun on ottanut kauden ensimmäisistä viidestä ottelustaan Veritas Stadionilla täydet pisteet. Viimeksi sunnuntaina pisteittä stadionilta poistui Haka, joka kaatui Timo Furuholmin ja ensimmäisen liigamaalinsa tehneen Matias Ojalan osumilla. Maaleihin syötöt antoivat päillään vähemmän kookkaat Inter-hyökkääjät Taiki Kagayama ja Elias Mastokangas. Aiemmin kaudella myös puskumaalin tehnyttä 168-senttistä Kagayamaa kysymys pääpelivoimasta huvittaa.

– Olenhan minä tehnyt maalin jo vasurillakin. Mutta itse asiassa Japanissa minut tunnettiin pääpelaajana, joten ehkäpä näette minut puskemassa enemmän ja enemmän, Osakasta kotoisin oleva hyökkääjä naurahtaa.

Interiin täksi kaudeksi KPV:n paidasta siirtynyt Taiki Kagayama kohtasi HIFK:n kahdesti edellisen seuransa paidassa. Inter lähtee tulevaan otteluun kuitenkin varsin erilaisista asetelmista kuin viime kauden KPV, mutta viime kautta enemmän liigavastuuta on saanut myös 24-vuotias Kagayama.

– Olen tyytyväinen rooliini, vaikka se vähän vaihteleekin pelistä toiseen. Minulle tärkeintä on antaa kaikkeni riippumatta siitä, missä pelaan. Loppujen lopuksi tätä tehdään kannattajille ja haluan saada heidät tyytyväisiksi. He haluavat varmasti nähdä meidän voittavan ja dominoivan otteluita, joten siihen pyrimme myös HIFK-ottelussa, toistaiseksi yhtä vaille kaikki liigaottelut aloittanut Kagayama arvelee.

Perjantain ottelussa Interillä on liigakauden ensimmäinen pelikiellon aiheuttama poissaolo, sillä keskikentän Álvaro Muñiz katseli Haka-ottelussa keltaista korttia neljännen kerran ja joutuu huilaamaan yhden ottelun. Sen sijaan Arttu Hoskonen ja Haka-ottelusta pelipäivänä sivuun jäänyt Henrik Moisander ovat jälleen päävalmentaja José Riveiron käytettävissä.

 


 

FC Inter avaa otteluun lisää katsomolohkoja turvaetäisyyksiä ajatellen

Perjantain HIFK-ottelussa myös koko Olympiakatsomo on käytössä, vaikka odotettu katsojamäärä on samankaltainen kuin elokuun aiemmissakin kotiotteluissa. Jo aiemmin Interin otteluihin on otettu yleisöä korkeintaan 40 % katsomokapasiteetista, mutta ratkaisun myötä vain joka neljännen penkin odotetaan olevan käytössä.

FC Interin tapahtumapäällikkö Lauri Kemppaisen mukaan seura haluaa ratkaisulla korostaa katsojien mahdollisuutta osallistua ottelutapahtumaan vastuullisesti.

– Ymmärrettävästi koronavirustilanne mietityttää myös monia jalkapalloihmisiä, vaikka ottelut pelataankin ulkona. Veritas Stadionin katsomokapasiteetti on niin suuri, että meillä on poikkeuksellisen hyvät edellytykset tarjota katsojille turvallinen tapahtuma myös tältä osin. Olympiakatsomossa taka-alueellakin on paljon tilaa, jolloin ruuhkat on mahdollista välttää koko ottelutapahtuman ajan.

HIFK-ottelussa pääkatsomon lipulla on mahdollista katsoa ottelua kummasta tahansa katsomosta. Olympiakatsomon kaikkiin lohkoihin sisäänkäynti on Blomberginaukion puolelta.

Lue lisää ottelutapahtuman järjestelyistä

 


LIPUNMYYNTI

Liput perjantain FC Inter – HIFK -otteluun ovat myynnissä vain ennakkoon Tiketin verkkokaupassa ja myyntipisteissä. Pelipäivän lippuhintoja 5 € edullisemmat ennakkohinnat ovat voimassa enää tänään klo 23.59 asti. Huom! Stadionilla ei ole lipunmyyntiä ottelupäivänä. Huomisessa ottelussa on pääkatsomon lisäksi käytössä Olympiakatsomo.

Osta liput

 

RUUTU+

Mikäli et jostain syystä pääse otteluun paikan päälle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruudun välityksellä: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/veikkausliiga

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit