Inter matkaa jälleen Seinäjoelle SJK:n vieraaksi

 

OTTELUENNAKKO: SJK – FC INTER 18.6.2022

FC Inter kohtaa toista kertaa vajaan viikon sisään SJK:n, kun lauantaina on edessä Veikkausliigan ottelu Seinäjoella klo 17.00. Alkuviikon Suomen Cupin ottelussa Inter oli etevämpi ja eteni turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon.

Tuon ottelun ratkaisu nähtiin vasta rangaistuspotkukilpailussa, kun varsinainen peliaika päättyi tasalukemin 1-1. Sateisessa säässä käyty ottelu oli tarkkaa jalkapalloa, jossa kumpikaan joukkue ei pystynyt murtautumaan tasaisin väliajoin maalipaikoille. Interin keskikentältä oman roolinsa tällä kaudella napannut Markus Arsalo ennakoi erilaista peliä lauantaille.

– Odotan vähän erityyppistä peliä. Cupin pelit ovat kilpailullisia pelejä, mutta ne ovat kuitenkin cupin pelejä, liigapelit on erikseen. Luulisin, että kumpikin joukkue tekee muutoksia kokoonpanoonsa jonkin verran ja haemme vähän enemmän aggressiivisuutta. Olimme vähän lampaita viime pelissä. Nyt pitää näkyä enenmmän sitä halua, aggressiivisuutta ja kovempi tempoista peliä, jonka kautta ottelu on tasokkaampi, Arsalo toivoo.

Nuorukainen ei keksinyt yhtä suoraa syytä, miksi turkulaisten hyökkäyspeli ei päässyt alkuviikosta täyteen lentoonsa. Hän uskoo, että Huuhkajissa upean viime ottelun pelanneen Benjamin Källmanin paluu tuo ainakin rytinää Jesse Östin vartioiman maalin eteen.

– Pelasimme pallon kanssa ihan ok. Sorruin itse henkilökohtaiseen virheeseen ja päästimme maalin. Nyt koitetaan pitää nollat ja tehdä mielellään vähintään yksi maali enemmän kuin SJK.

– En oikeastaan tiedä, miksi emme päässeet oikein maalipaikoille. Oli meillä siellä joitakin keskityksiä ja muutamia laukauksia. SJK puolusti kyllä ihan hyvin, mutta meiltä puuttui selkeä hyökkääjä. Se vaikuttaa peliin, kun Beni tulee nyt takaisin ja pääsemme oletettavasti paremmin tonteille, kun saamme boksiin selkeän kohteen. Tämä helpottanee asiaa.

Vaikka Arsalo rahtusen soimasi yhtä viime pelin pallollista hassiaan, niin häneltä nähtiin myös pari oivaa maalintekoyritystä, kun miehen oikea jalka heilahti boksin rajan takaa. Hän tykkää laukoa ja kokee sen yhdeksi vahvuuksistaan.

– Pääsin siinä jokusen vedon kokeilemaan. Niitä on kyllä tullut vedeltyä tuhansia tunteja niin kauan kuin muistan. Olisi se vähän noloa, jos se ei lähtisi pikkuhiljaa napsumaan. Tietysti maaliin ne pitäisi saada, mutta koen hyvät vetoni kyllä vahvuuksiksini. Toivotaan, että se muodostuisi pian tulokseksi ja alkaisi uppoamaan sisään. Sitä on paljon työstetty ja työstetään edelleen, keskikenttäpelaaja toteaa.

Sarjataulukossa joukkueiden tilanne on se, että Inter löytyy sijalta viisi, kun päävalmentaja Miguel Graun johtamat ensimmäiset kymmenen sarjaottelua tuottivat 14 pistettä plakkariin. Yhdeksäntenä oleva SJK on kerännyt samassa ottelumäärässä neljä pistettä vähemmän. Tappio olisi syytä välttää, jottei viime kaudella – niukasti Interin nenän edestä – pronssia vienyt SJK-ryhmä pääse taulukossa sinimustien imuun.

SJK – Inter lauantaina Seinäjoella klo 17.00.

Jos et pääse paikan päälle, niin voit katsoa ottelun alkustudioineen tv-lähetyksenä Neloselta tai Ruudusta.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.Ilves-Kissat31025 - 11-63
9.FC Honka20113 - 4-11
10.VJS20023 - 5-20
11.SexyPöxyt20022 - 5-30

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit