2.9.2023

Inter kohtaa kotona Oulun runkosarjan huipennuksessa

(Kuva: Tara Jaakkola)

 

Veikkausliigan runkosarjan yhtenäinen viimeinen kierros pelataan sunnuntaina. FC Inter kohtaa omassa päätöspelissään AC Oulun.

Luvassa lienee spektaakkeli, sillä joukkueet ovat sarjataulukossa tasapisteissä ja peräkkäisillä sijoilla. Inter on paremman maalieron turvin kuudentena ja Oulu on seitsemäntenä. Kuudes sija vie sunnuntain jälkeen mestaruussarjaan, joten siinä on tavoite, johon tähdätä.

Jarkko Wissin sinimusta ryhmä tulee otteluun kahden ottelun voittoputkessa. Oululaisten tulostrendi on puolestaan ollut viime aikoina laskeva. Viimeisestä neljästä ottelusta joukkue on kerännyt vain yhden tasapelipisteen. Tulokset ja pelillinen ilme saivat AC Oulun johtoportaan tekemään peliliikkeen, jossa päävalmentaja Ricardo Duarte sai lähteä. Päävalmentajan vastuun jakavat nyt -valmennusryhmässä jo entuudestaan olleet – Rauno Ojanen ja JP Savolainen.

Sunnuntain taistoa ennakoi Interin puolustuksen tukipilari Juuso Hämäläinen. Hän on jälleen selättänyt kesän aikana olleet vaivat ja pelasi täydet 90 minuuttia edellisissä voitokkaissa Lahti-otteluissa.

– On tuntunut hyvältä. On aina kiva pelata ja kiva voittaa. Kyllä tässä silti aina jenginä voitetaan ja jenginä hävitään.

– Totta kai jokaista peliä lähdetään voittamaan. Ei siinä sen ihmeellisempiä tarvitse. On se nyt kivempi mennä mestaruussarjaan ja pelata kovempia jengejä vastaan. Jos sinne pääsee, niin olisi edes pieni sauma taistella mitaleistakin, Hämäläinen muistuttaa.

Onko nyt ne hetket kaudesta jolloin on aika kaivaa se Inter-sydän esiin?

– On. Kyllä se aina katsotaan näissä syksyn peleissä, kun alkaa olla iltavalaistus sun muuta, että ketä pelaa logolle ja ketä ei pelaa.

Tasapelilliä Inter on kuuden joukossa. Vaikuttaako se jotenkin pelaajan ajatusmaailmaan ennen peliä?

– Ei ainakaan pitäsi. Kyllä me kotona halutaan aina voittaa pelit.

Joukkueen kapteenistoon kuuluva toppari puntaroi, mikä ottelun lopputuloksen lopulta määrittää.

– Ne pienet marginaalit niin kuin aina. Toivottavasti saataisiin pidettyä nollat omissa. Se olisi ainakin kiva lisä, Hämäläinen päättää.

Inter pääsee muutaman ottelun tauon jälkeen pelaamaan ilman pelikieltojen rajoituksia. Oululta puuttuu kokoonpanosta sen sijaan pelikieltojen vuoksi Luquinhas sekä 11 liigamaalin Ashley Coffey. Hän iski kesäkuun keskinäisessä kohtaamisessa Oulun ainokaisen. Interiltä tuolloin osui oululaistaustainen Matias Ojala ja lopputuloksena oli täten 1-1 tasapeli.

FC Inter – AC Oulu sunnuntaina Veritas Stadionilla klo 16.00. Jos et pääse paikalle, voit väijyä ottelun Ruudusta.

Tilaa Ruutu+: ruutu.fi/plus

VeikkausTV Studion tuore Veikkausliiga-studio on julkaistu nyt YouTubessa. Lähetyksessä käsitellään Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksen otteluita. Veikkausliiga-studion viikoittaiset lähetykset ovat katsottavissa ilmaiseksi ja ilman erillistä kirjautumista Veikkaus Vetojen YouTube-kanavalta.

Veikkausliigan runkosarjan viimeisellä kierroksella toteutetaan Unelmien kierros. Tämä on Veikkausliigan ja SOS-Lapsikylän yhteistyön tulos. Unelmien kierroksen aikana kannustamme kaikkia osallistumaan keräykseen, jonka tuotoilla tuetaan heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastamista. Jokaisella on mahdollisuus osallistua keräykseen osoitteessa www.unelmienkierros.fi.