Elias Mastokankaalle pitkä sopimus Interiin

Viime kaudeksi FC Interiin Kaarinan Pojista siirtynyt Elias Mastokangas jatkaa Interissä uudella kolmevuotisella sopimuksella. Samalla FC Inter ja KaaPo ovat sopineet 17-vuotiaan keskikenttäpelaajan lainasta Kakkosessa pelaavaan kaarinalaisjoukkueeseen.

Turun piirin vuoden junioripelaajaksi vuonna 2016 valittu Mastokangas on ollut Suomen U17-maajoukkueen vakiokasvoja. Mastokangas debytoi FC Interin edustusjoukkueessa viime vuonna vain 16 vuoden iässä ja pelasi kolmessa Veikkausliigan ottelussa.

Interin teknisen johtajan Vesa Mäen mukaan jatkosopimus tukee seuran ja pelaajan tekemää kehityssuunnitelmaa.

– Eliaksen kanssa teimme pitkän jatkosopimuksen, koska olemme yhdessä laatineet hänelle kehityssuunnitelman ja haluamme näin edetä rauhassa kohti Eliaksen huippua. Ensimmäinen puolitoista vuotta on mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti ja viime kaudella Eliakselle tuli jo joitakin liigaminuutteja, Mäki mainitsee.

Jatkosopimuksen kanssa samaan aikaan syntynyt lainasopimus tuttuun ympäristöön oli kaikille osapuolille mieleinen ratkaisu.

– Elias kuuluu ikäluokkansa maajoukkueen vakiopelaajiin ja osin sen vuoksi häneltä jäi erittäin paljon harjoituksia ja otteluita pre-seasonilla väliin. Nyt tehdyllä KaaPo-lainalla Elias saa tärkeitä miesten pelejä hyvässä ja tutussa seurassa. Yhdessä KaaPon valmennuksen kanssa voimme myös suunnitella Eliaksen viikkorytmiä ja sisältöjä sekä sen missä harjoittelu tapahtuu, Mäki perustelee.

Mastokankaan ohella myös U18-maajoukkueen 18-vuotias laitapuolustaja Arttu Kotanen hakee peliaikaa lainasopimuksella edellisestä seurastaan PEPO:sta.

– Myös Artulle on tärkeä saada miesten pelejä. Arttu harjoitteli hyvin koko pre-seasonin liigajoukkueemme kanssa, mutta Arttu oli paljon poissa sekä sairastelun että maajoukkuekomennusten takia. Koska edustusjoukkueen terveystilanne on ollut ihan hyvä, ainakin alkuun peliaikaa liigassa ei nuorelle miehelle olisi heti luvassa. Siksi laina kotiseudulle Lappeenrannan PEPO:on katsottiin molemmin puolin järkeväksi. KaaPon tapaan PEPO:ssa on laadukas valmennus, jossa nuoren pelaajan hyvää viikkorytmiä suunnitellaan ja toteutetaan hyvin, Mäki kertoo.

Mastokankaan ja Kotasen laina-ajat kattavat kauden 2018. Molempien lainasopimukset mahdollistavat kuitenkin Interiin palaamisen tarvittaessa jo kesken kauden.

Sivu päivitetty 02.05.2018

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit