​Benjamin Källmanille jatkosopimus ja lainasiirto Dundee FC:hen

17.8.2018

FC Interiin kasvattajaseurastaan EIF:stä 17-vuotiaana siirtynyt Källman on pelannut FC Interissä kolmen kauden aikana 73 Veikkausliigan ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 19 maalia. A-maajoukkuessakin tammikuussa debytoinut alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ykköshyökkääjä on tehnyt käynnissä olevissa ikäluokan EM-karsinnoissa kuudessa ottelussa neljä maalia.

FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki näkee siirron ulkomaille olleen varsin odotettu lopputulema hyökkääjän määrätietoiselle työnteolle.

– Källmanin siirron ajankohta oli oikeastaan aika odotettu. ”Beni” siirtyi FC Interiin kaksi ja puoli vuotta sitten ja on määrätietoisesti tehnyt työtä sen eteen, että ulkomaat jossain vaiheessa kutsuvat. Kausilla 2016 ja 2017 Benin otteet olivat jo vahvoja Veikkausliigassa, mutta tällä kaudella vastuun lisääntyessä Benjamin on osoittanut vahvuutensa ysipaikan pelaajana. Olen varma, että terveenä pysyessään ja vastuuta saadessaan hän onnistuu jo tulevalla kaudella Skotlannin liigassa ja on vain ajan kysymys, milloin siirto vielä kovempiin sarjoihin ja uusi kutsu A-maajoukkueeseen tulevat, Mäki arvelee.

Mäen mukaan joukkueeseen ei tietoisesti hankittu uutta hyökkääjää, vaikka Källmanin siirto nähtiin todennäköisenä jo Suomen siirtoikkunan sulkeutuessa viikko sitten.

– Toki Benin lähtö jättää ison aukon joukkueeseen. Onhan hän tehnyt tällä kaudella kahdeksan maalia Veikkausliigassa ja kahdeksan Suomen Cupissa. Emme vahvistaneet joukkuetta kuitenkaan enempää ulkopuolisilla hankinnoilla, koska joukkue on pelannut Allenin johdolla pääosin yhdellä varsinaisella kärjellä. Timo Furuholm on ollut myös vahvassa vireessä ja häntä ovat harjoituksissa jatkuvasti vahvasti haastaneet muun muassa nuoret Joona Järvistö ja Lassi Viholainen. Lisäksi Albion Ademi on kuntoutumassa taas pelikuntoon pienen loukkaantumisen jälkeen sekä A-nuorista on nostettu harjoituksiin tällä kaudella 19 maalia eri sarjoissa tehnyt 19-vuotias hyökkääjä Ansu Sherrif. Luotammekin valmennusjohdon kanssa näiden nuorten hyökkääjien tuovan tarvittavan haasteen kokeneelle Furuholmille, tekninen johtaja perustelee.

FC Inter saa korvauksen jo laina-ajasta, mutta Vesa Mäen mukaan Källmanin siirto on hieno asia seuralle myös muuten.

– Myös seuralle Benin siirto on totta kai hieno asia. Seuran tavoitteena on vuosittain europaikka ja sen joukkue jo hienosti saavuttikin cupin voiton myötä. Muita tärkeitä tavoitteita on olla vahva kasvattajaseura nostaen nuoria pelaajia rohkeasti Veikkausliigaan sekä auttaa lahjakkaita pelaajia kehittymään kohti kansainvälisiä kenttiä. Benin esimerkki vahvistaa varmasti seuramme muiden lahjakkaiden nuorten uskoa ja antaa koko seuralle positiivista sykettä jatkaa hyvää työtä, Mäki uskoo.

FC Interin ja Dundee FC:n tavoitteena on saada Källmanin pelilupa-asiat järjestettyä vielä tämän päivän aikana.