B-SM: Interille makea voitto Kuopiossa

Allenin mukaan Inter puolusti ensimmäisen puoliajan erittäin hyvin koko joukkueen voimin ja onnistui tekemään kaksi tärkeää maalia. Maalinteon aloitti jo kuudennella minuutilla Ali Yasin. Hyvän esityön maaliin teki Samuli Linjos. Samuli puolestaan teki elintärkeän 2-0 -maalin ensimmäisen puoliajan lisäajalla Sakari Kurvisen loistosyötöstä.

Toisella puoliajalla peli avautui ja myös isäntäjoukkue KuPS pääsi maalien makuun. Jakson alkuminuuteilla isännät iskivät kavennuksen Interin kulmapotkua seuranneesta nopeasta vastahyökkäyksestä. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Oliver Kangaslahti teki ottelun voittomaalin Sakari Kurvisen antamasta kulmapotkusta. KuPS ei kauan odottanut ennen kuin tulostaululla numerot muuttui 2-3:ksi. Inter ei suinkaan tästä häkeltynyt vaan teki vielä yhden maalin. Viimeiseksi jäänyt maali oli upea yksilösuoritus jonka tarjoili Samuli Linjos. Ensin neljä vastustajaa kuutamolle, sen jälkeen pallo tyylillä maaliin.

– Tosi hyvä peli meiltä, varsinkin ensimmäisellä jaksolla hyvää joukkuepuolustusta ja neljä tehtyä maalia vieraskentällä. Nyt meidän on pidettävä huolta siitä että otteet myös kotikentällä paranevat, John Allen kuittasi.

Sivu päivitetty 14.06.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.TPV63129 - 8110
5.EBK531111 - 11010
6.VJS622215 - 968

7.Tampere United52129 - 637
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt40044 - 14-100

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit