Ari Nyman siirtyy fc thunin riveihin

Interin uunituore päävalmentaja Job Dragstma on luonnollisesti iloinen Arskan puolesta, mutta toetaa samaan hengen vetoon, että Nymanin tasoisen pelaajan menetys on kova isku sinimustille.

-Arska olisi ollut erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle. Olen kuitenkin iloinen, sillä siirto oli hänen itsensä kannaltaa erinomainen asia, totesi Dragstma.

Myös Interin ikäpresidentti 26-vuotias Henri Lehtonen myöntää, että Nymanin lähtö on erittäin suuri menetys joukkueelle.

-Arska on ollut joukkueen kantavia voimia jo vuodesta 2002 lähtien, joten totta kai hänen lähtönsä on suuri menetys joukkueelle, myöntää Lehtonen.

Nyman ja joukkue kokoontuivat viimeisen kerran yhteen torstaina, jolloin Arskan kunniaksi järjestettiin kakkukahvit. Päivän juhlakalu lupasi entisille seurakavereilleen seurata tarkasti heidän otteitaan Veikkausliigassa.

-Totta kai seuraan ensikauden otteluita. Toivon joukkueelle menestystä ja kiitän seuraa kaikista näistä vuosista, sanoi Nyman.

Nyman ehti pelata Interin riveissä kaikkiaan 125 ottelua, joissa syntyi kaikkiaan kolme maalia. Veikkausliigan debyytin Arska suoritti vuonna 2000 Tampere Unitedia vastaan.

Nymanilla oli Interin kanssa voimassa oleva sopimus, joten Inter hyötyy siirrosta myös rahallisesti

J.M 18.1.2007

Sivu päivitetty 17.01.2007

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.TPV63129 - 8110
5.EBK531111 - 11010
6.VJS622215 - 968

7.Tampere United52129 - 637
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt40044 - 14-100

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit