FC Interiin täksi kaudeksi Kemistä siirtynyt Abdoulie “Kenny” Mansally on kotoisin Gambiasta, missä iso osa väestöstä eli ja elää edelleen köyhyydessä. Lapsena Mansally sai ensimmäiset nappiksensa vasta päästyään U17-juniorimaajoukkueeseen, joten myöhemmin ammattilaisuransa alettua hänelle oli järkytys nähdä joukkuekaverien heittävän hyviä kenkiä roskikseen. Siitä lähtien hän on kerännyt urheiluvarusteita ja lähettänyt niitä kotimaahansa.

Mansallyn mukaan Suomessa täysin tarpeettomiksi jääneet kengät voivat merkitä jollekin Gambiassa valtavan paljon. Hän onkin onnellinen saadessaan seuran mukaan keräykseen.

– Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että Inter lähti tähän mukaan. Tiedän omasta kokemuksesta, minkälaisen muutoksen kengät voivat tehdä ihmisen elämään. Tiedän, miten onnelliseksi kenkäpari tekee ihmisen. Se on kuin saisi kultaa. Yksiä kenkiä käyttää vuorotellen iso joukko, joten niistä on hyötyä monelle, kertoo Mansally.

Tule mukaan tekemään hyvää ja lahjoita vanhat nappikset tai mitkä tahansa urheilukengät keräykseen. Jokaista tuomaasi kenkäparia vastaan saat kiitokseksi yhden ottelulipun lauantaina 16.6. Veritas Stadionilla pelattavaan Veikkausliigan otteluun FC Inter – VPS.

Keräyspaikat ja ajat:

– ma-la 11.-16.6. klo 11-20 Junior Cafe, pysyvä keräyspiste (Veritas Stadionin Uudenmaankadun puoleisessa päässä)

– ti 12.6. klo 17.30- Veritas Stadionin lipunmyyntipiste (FC Inter – PS Kemi -ottelun yhteydessä)

– ke 13.6. klo 16-18 Citymarket Kupittaa (pääkäytävä)

– to 14.6. klo 16-18 Kauppakeskus Mylly (pääkäytävä, Myllyntorin ja Prisman välissä)

– pe 15.6. klo 16-18 Kauppakeskus Hansa (Hansatori)

Sivu päivitetty 09.06.2018

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit