Veikkausliiga 2020 pelataan muodossa tai toisessa

 

Veikkausliigan hallitus on käsitellyt jälleen tänään 3.4. koronavirustilanteen vaikutuksia Veikkausliigakauteen 2020. Lue alta Veikkausliigan tiedote.


”Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Veikkausliigan hallitus keskusteli ajankohtaisesta tilanteesta kokouksessaan perjantaina 3. huhtikuuta. Veikkausliigan 2020 alkua on siirretty koronavirusepidemian ja siihen liittyvien rajoitustoimien johdosta.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA on linjannut, että kaikki käynnissä olevat jalkapallokaudet pyritään pelaamaan loppuun. Veikkausliigan seuroihin tämä vaikuttaa erityisesti UEFA:n seurajoukkuekilpailujen Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsintojen kautta, sillä kilpailut 2020–21 voidaan käynnistää vasta edellisten päätyttyä. Kansainvälinen kilpailukalenteri vahvistetaan, kun yleinen tilannekuva on selkiytynyt.

Suomessa koronavirusepidemiaan liittyvät rajoitustoimet jatkuvat tämän hetken tiedon mukaan ainakin toukokuuhun saakka. Kotimaisen kilpailukalenterin rakentamisessa voidaan edetä, kun rajoitustoimien lopettamisen aikataulu ja kansainvälinen kalenteri ovat tiedossa.

Veikkausliigan hallitus kokoontuu keväällä viikoittain ja seuraa tiiviisti tilanteen kehittymistä. Lähtökohta on se, että Veikkausliiga 2020 käynnistetään mahdollisimman pian sen jälkeen, kun rajoitustoimet on purettu ja suuria yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Tarvittaessa Veikkausliigan ottelumäärää on mahdollista keventää ja ottaa käyttöön kansainvälisiä ottelupäiviä, jotta Veikkausliiga ja seurat pystyvät tarjoamaan yleisölle taatusti ikimuistoisen kauden.

Ajankohtaisesta tilanteesta johtuen Veikkausliigan toimistolla käynnistetään sopeuttamistoimenpiteet, jotka koskevat myös henkilöstöä.”

Sivu päivitetty 09.04.2024

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit