Valtter Laaksonen siirtyy Norjaan

Koko uransa FC Interiä edustanut Valtter Laaksonen siirtyy pelaamaan Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Sogndal IL:n joukkueeseen.

Laaksonen kävi maaliskuun alussa esittelemässä taitojaan norjalaisjoukkueelle heidän La Mangan-leirillään. Leiri meni Vallen osalta hyvin, minkä seurauksena Sogndal IL halusi Inter-kasvatin välittömästi riveihinsä.

Koska 74 kertaa Veikkausliigassa Interiä edustaneella Laaksosella on kauden loppuun asti kestävä pelaajasopimus Interin kanssa, saa seura hänestä myös siirtokorvauksen. Kauden päättyessä Laaksonen oli voinut siirtyä ns. Bosman-pelaajana Norjaan ilmaiseksi.

Viisi Veikkausliigamaalia viime kaudella paukutellut Laaksonen oli luonnollisesti tyytyväinen siirron varmistuttua. Miehen tavoitteet ovat kuitenkin vielä Sogndalia pitemmällä.

-Loistava fiilis tietysti. Tunnelma on odottava ja jännittynyt. Seura jätti minuun hyvän vaikutelman. Uskon, että pystyn kehittymään Sogndalissa vielä entisestään pelaaja.

-Seuran tarkoitus on kehittää lupaavia pelaajia ja myydä heitä eteenpäin suurempiin seuroihin. Toivotaan, että Sogndal on myös minulle pelkkä välietappi, jatkaa Laaksonen.

FC Inter haluaa kiittää Vallea seuraan eteen tehdystä työstä ja toivottaa hänelle menestystä uudessa seurassa.

Valtter Laaksosen ottelut ja maalit Interin organisaatiossa:

2001 FC Inter 6-0
2002 VG-62 19-2 / FC Inter 1-0
2003 VG-62 11-2 / FC Inter 6-0
2004 VG-62 19-10 / FC Inter 3-1
2005 FC Inter 14-2
2006 FC Inter 24-10
2007 FC Inter 20-5

Sivu päivitetty 17.03.2008

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.KuPS1174023 - 101325
2.VPS1172221 - 14723
3.HJK1254319 - 13619
4.Ilves1153321 - 13818
5.SJK1153317 - 15218
6.FC Haka1052317 - 16117

7.IFK Mariehamn1033413 - 15-212
8.Gnistan1133514 - 17-312
9.FC Inter1132615 - 21-611
10.AC Oulu1014515 - 21-67
11.EIF101369 - 17-86
12.FC Lahti101366 - 18-126

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 21181239 - 182125
2.HJS1163225 - 16921
3.Tampere United1162324 - 111320
4.TPV1162317 - 15220
5.P-Iirot1161432 - 201219
6.VJS1145221 - 13817

7.FC Honka1142519 - 20-114
8.EBK1142515 - 28-1314
9.Ilves/21131722 - 26-410
10.Ilves-Kissat1121812 - 35-237
11.SexyPöxyt1010911 - 35-243

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit