Ultraboyz – Koko sydän mukana
Viikko sitten kerroimme FC Interin toisesta kannattajaryhmästä, Armadasta, ja nyt on vuorossa Ultraboyz. Ultraboyz on Interin alkuperäinen kannattajaryhmä, joka perustettiin yhteistyössä seuran kanssa tammikuussa vuonna 1999. Ultraboyzin kannattajatoiminnan yhteyshenkilö eli SLO Jarmo Koivulan mukaan ryhmä syntyi Olympiakatsomon takana, kun peleissä tiiviisti käynyt porukka halusi organisoitua viralliseksi ryhmäksi. Ryhmälle annettiin nimeksi Ultraboyz.
Jäseniä Ultraboyzilla on noin 35 ja he keräävät 20 € jäsenmaksua vieraspelimatkojen kustannuksia varten. He järjestävät joka vuosi pikkujoulut jäsenille sekä jokavuotisen vuosikokouksen. Monet tapaavat toisiaan myös vapaa-ajalla. Yhteinen tekijä on jokaisen rakkaus FC Interiin.
– Kaikki mahtuvat mukaan ikään, kansalaisuuteen tai sukupuoleen katsomatta ja yhteisöllisyys on yksi tärkeimmistä asioista. Vanhoja tuttuja on mukava päästä näkemään kotiotteluissa ja vieraspelimatkoilla, kertoo Jarmo.
Tutustuessani Ultraboyzin toimintaan kävin myös vilkaisemassa heidän kotisivujaan. Silmäänpistävää oli kotisivujen ja kannattajalehti Fanzinen ammattimainen ilme. Jarmo kertookin, että sivuja tuottaa harrastuksenaan ryhmän jäsen Kristiina Erkko, joka on graafisen alan ammattilainen. Hän on myös taittanut Fanzinen.
– Meiltä löytyy monien alojen ammattilaisia, jotka mielellään käyttävät ammattitaitoaan faniryhmän toiminnassa ja ovat valmiita tarjoamaan sitä myös FC Interille, kertoo Jarmo.
Ultraboyz-kannattajat seuraavat tiiviisti myös Interin omia junioreita ja ovatkin usein seuraamassa junioreiden pelejä.
– Junioritoiminta on terävöitynyt viime vuosien aikana ja sitä on ollut ilo seurata, pohtii Jarmo.
Ultraboyz järjestää joka vuosi vuoden Ultraboyz-pelaaja -äänestyksen. Viime vuonna Ultraboyz-pelaaja oli silloin vielä Interissä pelannut Faith Friday Obilor. Äänestys tapahtuu pitkin kautta, jotta lopputulos on tasapuolinen eikä esimerkiksi yhden ottelun aikana tehty päätös.
Lopuksi Jarmo haluaa kertoa, että kannattajaryhmiä ei kannata pelätä, sillä he ovat kaikki tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, jotka kannattavat intohimoisesti FC Interiä. Mukaan pääsee helpoiten, kun vetäisee hihasta Ultraboyz-kannattajaa, jonka tunnistaa hyvin ryhmän nimellä varustetuista vaatteista.
– Sinimusta sydän on meillä tässä kaikessa mukana, eikä kentän tapahtumat ole meille koskaan yhdentekeviä, päättää Koivula.
Sivu päivitetty 18.08.2017