Tutustu Inter-legendoihin
Inter juhlistaa tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Seuran pelaajat, valmentajat, vapaaehtoiset sekä muut seuratoimijat ovat muovanneet Interistä vuosien saatossa sen, mitä se tänään on. Juhlavuosi tapahtumineen on kiitos näille seuran eteen uurastaneille.
Moni juhlavuoden tapahtumista siirtyy koronavirustilanteen seurauksena. Seuran 30-vuotisjuhlat oli alun perin tarkoitus järjestää tänään lauantaina 9.5.2020. Myös seuran Hall of Fame olisi julkaistu tapahtuman yhteydessä. Tapahtuman uusi ajankohta ilmoitetaan mahdollisimman pian.
Juhlia odotellessa Inter-legendoihin voi tutustua kotisohvalta käsin. Seuran historiaan mahtuu lukuisia suuria sinimustia persoonia, joista kahdeksaan voi tutustua tarkemmin videohaastattelujen muodossa. Noin puolen tunnin mittaiset dokumentit valottavat Inter-legendojen uraa ja muistoja sen varrelta. Dokumenttien takaa löytyy Berliinissä asuva turkulainen toimittaja ja FC Interin kannattaja Janne Vuorela.
– Olen ollut Interin kannattaja, tai oikeastaan nykyään etäkannattaja, jo vuosien ajan. Juhlavuoden teeman mukaisesti halusin antaa omalta osaltani seuralle jotakin takaisin ja samalla päästä kurkistamaan esiripun taakse ja kuulla tarinoita legendojen omalla suulla. Ajatukset osuivat sattumalta yksiin seuran suunnitelmien kanssa ja dokumentit valmistuivat erinomaisessa yhteistyössä, Vuorela taustoittaa.
Dokumenteissa päästään kuulemaan Arto Walleniuksen, Petri ja Henri Lehtosen, Magnus Bahnen, Ari Nymanin, Paavo Korpin, Kari Hautalan ja Matti Rahon tarinat. Legendasarjan avaa Arto ”Nasu” Wallenius. Ota siis mukava asento, popcornit käteen ja hyppää sinimustiin muistoihin.
Kiitos Janne ja tuotantotiimi sekä musiikin lahjoittanut Gladenfold!
Katso dokumenttisarjan ensimmäinen osa tästä:
Sivu päivitetty 09.04.2024