Turku on sinimusta – TPS kaatuu selkein lukemin Liigacupissa

(Kuva: Risto Nummela)

Turun herruudesta ei ollut vuoden ensimmäisessä derbyssä epäselvyyttä, kun Inter kaatoi TPS:n selkein lukemin 0–3.

Inter esiintyi vahvasti koko ysikymppisen lauantai-iltapäivänä Impivaara Areenalla pelatussa Liigacupin ottelussa. Kotijoukkue TPS pääsi ensimmäisen jakson alussa Interin kenttäpuoliskolle ensimmäisten minuuttien aikana, mutta sen jälkeen hallinta siirtyi selvästi Interille. Inter avasi lauantain maalihanat, kun Vincent Ulundu pääsi 12. peliminuutilla tälläämään läheltä kohti TPS:n maalivahtia Dan Lauria, eikä tämä saanut palloa liimattua syliinsä. Irtopalloon seuraavana ehtinyt Jean Botué pääsi laukoi pallon maalinedustalta yläverkkoon. Inter jatkoi ensimmäisen maalin jälkeen vahvaa hyökkäämistä TPS:n maalille, mutta ennen taukoa ei syntynyt enempää maaleja.

Interin ilme ei vaimentunut toisella jaksolla, vaan vieraana vuoden ensimmäistä derbyä pelaavat punapaidat jahtasi lisää osumia. Toisen jakson ensimmäistä osumaa ei tarvinnut odottaa kauan, sillä 56. minuutilla 17-vuotias Philip Otoo pääsi törkkäämään takatolpalta tyhjiin Jasse Tuomisen loistavasta esityöstä. Maali oli Otoon ensimmäinen edustusjoukkueessa ja volttituuletukset maalin perään olivat sen mukaiset.

Interin 2-0-maalin jälkeen TPS pystyi luomaan muutaman maalipaikan, mutta Eetu Huuhtanen torjui vahvasti omalla maalillaan nämä yksittäiset yritykset ja piti Interin maalin puhtaana loppuun asti. Inter kaunisteli vielä ottelun viimehetkillä lukemia taululle, kun Elohim Nzoko pääsi juhlimaan myös ensimmäistä edustusjoukkueen maalia 85. peliminuutilla. Otoo ja Ilari Kangasniemi riisti pallon hyökkäykseen pyrkivältä TPS-kapteenilta ja lähetti pystysyötöllä ottelussa ensimmäiset minuutit Interin edustusjoukkueen pelipaidassa pelanneelle Eeli Kiiskilälle. Kiiskilä jakoi pallon boksiin nousseelle Nzokolle, joka laukoi pallon itsevarmasti verkkoon.

Katso raportti kentän laidalta:

Lauantai-iltapäivän ottelua kipparoinut Albin Granlund on erityisen tyytyväinen joukkueen puolustuspelaamiseen.

Kokoonpano:

1 Eetu Huuhtanen (mv)
4 Prosper Ahiabu
5 Albin Granlund (60. min. 32 Musa Hietakangas)
9 Jasse Tuominen (84. min. 35 Eeli Kiiskilä)
11 Jean Botué (72. min. 34 Rasmus Mendolin)
14 Janne-Pekka Laine (72. min. 30 Elohim Nzoko)
21 Ilari Kangasniemi
22 Luka Kuittinen
24 Julius Taurianen
26 Vilho Huovila (72. min. 23 Loic Essomba)
27 Vincent Ulundu (56. min. 33 Philip Otoo)

Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki (mv)
31 Matias Suotunen

Katso Turun derbyn huippuhetket Ruudusta alta:

Liigacupin lohkovaiheen viimeinen ottelu kotona:

FC Inter – FC Lahti 14.2. klo 14.00

Osta lippusi kotistadionille tästä!

Liput ovat myynnissä vain ennakkoon Tiketin myyntipisteissä sekä verkkokaupan kautta. Stadionilla ei ole pelipäivänä lipunmyyntiä ovella.

Lippujen hinnat

  •    Aikuiset 10 €, ei alennusryhmähintoja
  •    Alle 18-vuotiaat maksutta sisään

Seurakorttilaiset pääsevät sisään seuran vaatteissa ja/tai kertomalla mistä joukkueesta on.

Mahdollisista muutoksista viestitään Interin sosiaalisen median kanavissa sekä kotisivuilla. Kotiotteluiden tarkemmista järjestelyistä viestitään lähempänä ottelupäiviä. Sääolosuhteiden vaatiessa Veritas Stadionin varakenttänä on Impivaara Areena.

Kausarilla koko kausi!

Kausikortin tulevalle kaudelle voi ostaa Tiketin myyntipisteistä ja verkkokaupasta.

FC Interin kausikortti kaudelle 2026 sisältää:

– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin kauden 2026 Liigacupin kotiotteluihin.
– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin kauden 2026 Veikkausliigan kotiotteluihin.
– Sisäänpääsyn FC Interin Suomen Cupin kotiotteluihin 2026 (pl. mahdollinen finaali).
– Kuljetuksen ja ottelulipun yhteen myöhemmin ilmoitettavaan Veikkausliigan vierasotteluun kaudella 2026.
– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin reservijoukkueen kauden 2026 kotiotteluihin Miesten Ykkösessä.
– Kausikorttilaisena osallistut kuukausittaiseen Stadium -tuotelahjan arvontaan.
– Europelietuosto-oikeuden.

Osta kausarisi tästä.

Sivu päivitetty 07.02.2026

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit