Turku on Liigacupin mestari kolmatta vuotta putkeen

(Kuva: Leo Ruotsalo)

Inter ja AC Oulu kohtasivat Liigacupin finaalissa Veritas Stadionilla lauantaina 21.3. Inter voitti ottelun maalein 2–1 ja juhli Liigacupin mestaruutta kolmantena vuonna putkeen.

Ottelu alkoi Interin kannalta ryminällä, kun Jean Botué pääsi yrittämään maalintekoa jo ottelun ensimmäisellä peliminuutilla, mutta laukaus kilpistyi oululaisten puolustukseen. Inter siirtyi ottelussa johtoon, kun ensimmäinen vartti oli tulossa täyteen. Eeli Kiiskilä lähetti vapaapotkun Oulun boksiin, ja Ilari Kangasniemi puski pallon verkon perukoille. Interin johtomaalin jälkeen pelin kuva muuttui vauhdikkaammaksi, eikä kumpikaan joukkue saanut varsinaisia pitkiä hyökkäyksiä aikaan. Ottelussa siirryttiin tauolle Interin 1–0-johtoasemassa.

Toiselle jaksolle tultaessa Inter onnistui pysymään paremmin pallossa ja piti peliä pienoisessa hallinnassa. Inter sai helpotusta pelaamiseensa, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia. Kiiskilä lähetti jälleen erinomaisen pallon vapaapotkusta oululaisten boksiin, ja tällä kertaa maaliin pääsi puskemaan kapteeni Juuso Hämäläinen. Interillä oli mahdollisuus siirtyä ottelussa jo 3–0-johtoon, mutta Oulun maalivahti Miguel Santos piti vierasjoukkueen mukana ottelussa torjunnoillaan. Oulu onnistui kaventamaan ottelun rangaistuspotkusta varsinaisen peliajan ollessa täyttymässä, mutta päätösvihellyksen soidessa loppulukemat taululla osoittivat Interin 2–1-voittoa.

 

Kokoonpano:

1 Eetu Huuhtanen
2 Jussi Niska
4 Prosper Ahiabu
9 Jasse Tuominen (83 min. 8 Johannes Yli-Kokko)
11 Jean Botué (63 min. 10 Alie Conteh)
18 Seth Saarinen
21 Ilari Kangasniemi (23 min. 3 Juuso Hämäläinen (varoitus))
22 Luka Kuittinen
23 Loic Essomba (83 min. Vilho Huovila
27 Vincent Ulundu (63 min. 25 Henri Salomaa)
35 Eeli Kiiskilä

Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki (mv)
24 Julius Tauriainen
30 Elohim Nzoko

 

Veikkausliigakausi lähestyy – koe Kausarilla koko kausi!

Kausikortin tulevalle kaudelle voi ostaa Tiketin myyntipisteistä ja verkkokaupasta.

FC Interin kausikortti kaudelle 2026 sisältää:

– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin kauden 2026 Veikkausliigan kotiotteluihin.
– Sisäänpääsyn mahdollisiin FC Interin kauden 2026 Liigacupin kotiotteluihin.
– Sisäänpääsyn FC Interin Suomen Cupin kotiotteluihin 2026 (pl. mahdollinen finaali).
– Kuljetuksen ja ottelulipun yhteen myöhemmin ilmoitettavaan Veikkausliigan vierasotteluun kaudella 2026.
– Sisäänpääsyn kaikkiin FC Interin reservijoukkueen kauden 2026 kotiotteluihin Miesten Ykkösessä.
– Kausikorttilaisena osallistut kuukausittaiseen Stadium -tuotelahjan arvontaan.
– Europelietuosto-oikeuden.

Osta kausarisi tästä.

Sivu päivitetty 21.03.2026

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit